Suomessa 65 uutta koronatartuntaa – tartuntatilanne huomattavasti parempi kuin osassa Euroopan maita

Matkailu- ja Ravintola-alan pettymys koronatuista:"Hallitukselle annettiin kouluarvosanaksi viisi plus" 5:21
Ravintola- ja matkailuala on pettynyt koronatukiin.

Suomessa on raportoitu 65 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä 1  081 tartuntaa, mikä on 671 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tuolloin raportoitiin 1 752 tartuntaa kahdessa viikossa.

Koko pandemian aikana Suomessa on raportoitu yhteensä yli 94 300 tartuntaa.

Moniin muihin Euroopan maihin verrattuna Suomessa koronan ilmaantuvuus on alhaisella tasolla. 

Näin Suomi vertautuu Euroopan maihin

Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC:n mukaan esimerkiksi Kreikassa koronan ilmaantuvuusluku oli kesäkuun kahden ensimmäisen viikon aikana 127 ja Ruotsissa 131, kun Suomessa se oli juuri tällä samalla ajanjaksolla 25. Virossa koronan ilmaantuvuus oli 75 ja Norjassa 61. Euroopan alhaisimmat ilmaantuvuusluvut kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla oli Islannissa (10) ja Maltalla (9).

Tämän jälkeen ilmaantuvuus Suomessa on laskenut THL:n tietojen mukaan alle kahdenkymmenen.

Suomen sisällä korkein ilmaantuvuusluku (noin 35) on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Etelä-Savossa koronan ilmaantuvuus on vain kaksi, mikä on sairaanhoitopiireittäin tarkasteltuna alhaisin ilmaantuvuusluku.

Ilmaantuvuusluku kertoo, kuinka monta tartuntaa valitulla alueella on todettu kahdessa viikossa sataatuhatta ihmistä kohden.

Rokotettujen määrä yli 3 miljoonaa

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut Suomessa vajaat 3,06 miljoonaa ihmistä eli noin 55 prosenttia väestöstä. Toisen annoksen on saanut lähes 845  000 ihmistä, noin 15 prosenttia väestöstä.

Lue myös:

    Uusimmat