THL: Raskaana olevien tulisi välttää matkustamista zikavirusalueille

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee raskaana olevia lykkäämään ei-välttämätöntä matkustamista Latinalaisen Amerikan alueille, joilla on havaittu zikavirusta.

Virusta on tavattu lähes kaikissa Amerikan maissa ja se on levinnyt laajalle, erityisesti Brasiliassa ja Kolumbiassa. Zikavirus on viime viikkoina jatkanut leviämistä yhä uusille alueille Latinalaisessa Amerikassa.  

Tähän mennessä yli 20 maassa tai erityishallintoalueella on todettu tapauksia. Tartuntoja on viime vuosina todettu paljon myös Tyynenmeren saarilla, erityisesti Ranskan Polynesiassa. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi alkuviikosta, että zikavirus levinnee kaikkiin Amerikan mantereen maihin, Kanadaa ja Chilen mantereella sijaitsevia osia lukuun ottamatta.  

Raskaana olevat riskiryhmänä  

Zikavirusta levittävät Aedes-sukuun kuuluvat hyttyset. Saman suvun hyttyset levittävät myös esimerkiksi denguekuumetta. Infektion tyypillisiä oireita ovat muun muassa kuume, silmätulehdus sekä nivel- ja lihaskivut. Tauti on suurimmalle osalle vähäoireinen tai oireeton. Tauti ei voi tarttua ihmisestä toiseen.  

Alkuraskauden aikana sairastetun zikavirusinfektion on kuitenkin epäilty aiheuttavan vastasyntyneille lapsille keskushermoston kehityshäiriöitä sekä pienipäisyyttä. Lokakuusta 2015 alkaen Brasilian 21 osavaltiossa on todettu yli 3500 synnynnäistä mikrokefaliatapausta eli pienipäisyyttä. Viranomaisten tietoon on tullut myös muutamia kymmeniä pienipäisyyteen liittyneitä kuolemia.  

Virusta on aiemmin löydetty myös raskauden aikana zikavirusinfektion kaltaisista oireista kärsineiden äitien lapsivedestä. Varmuutta kehityshäiriöiden ja raskauden ajan zikavirusinfektion yhteydestä ei vielä ole. Asian tiimoilta on käynnissä useita selvityksiä.

Terveydenhuoltoa ohjeistettu  

THL:n erikoistutkijan, epidemiologi Jussi Sanen mukaan esimerkiksi terveydenhuoltoa ja neuvoloita on kehotettu huomioimaan zikavirustartunnan mahdollisuus, jos ihminen on matkustanut epidemia-alueella.  

Epidemia-alueilta palaavilla matkailijoilla on todettu zikavirusinfektioita useissa Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa. Tanskan yleisradioyhtiön DR uutisoi keskiviikkona, että Latinalaisessa Amerikassa matkustelleella miehellä oli todettu zikavirustartunta. Tanskan viranomaiset korostivat, että miehen vointi oli hyvä ja hänet oli jo siirretty kotihoitoon.  

THL:n mukaan ainoa keino estää zikaviruksen ja muiden hyttysten levittämien sairauksien tarttuminen on suojautua pistoilta.  

Lue myös:

    Uusimmat