Suomessa ensimmäinen zikavirustapaus jo kesäkuussa

Suomessa ensimmäinen zikavirustapaus on löydetty jo viime kesäkuussa. 

Tuolloin 37-vuotias suomalainen mies palasi perheineen puolen vuoden lomamatkalta Malediiveilta. Lento oli suora, joten hän ei voinut saada tartuntaa muualta. 

Kaksi päivää kotiinpaluun jälkeen mies sairastui flunssan tyyppisiin oireisiin ja mietoon kuumeeseen. Miehen epäiltiin sairastuneen dengue-kuumeeseen mutta häneltä löytyi zikavirus.

– Kyseessä oli lieväoireinen tapaus eikä zikavirus aiheuttanut ongelmaa, epidemiologi Jussi Sane kertoo. 

– Suomeen tämä zikavirus ei leviä, sillä Suomessa ei ole sellaisia hyttyslajeja, jotka sitä voisivat levittää. Ja tällä hetkellä ilmakin on sellainen, että hyttysen pistoksia ei voi edes saada, Sane kertoo. 

Zikavirusta on löydetty nyt myös Ruotsista ja Tanskasta. Kummassakin tapauksessa sairastunut henkilö oli matkustanut hiljattain viruksen tartunta-alueella. Tartunnan saaneiden kahden potilaan kerrotaan voivan hyvin. 

Zikavirusta on tavattu lähes kaikissa Amerikan maissa. Erityisen laajasti se on levinnyt Brasiliassa ja Kolumbiassa.

Raskaana olevan kannattaa välttää matkaa Etelä-Amerikkaan

Virus on haitallinen odottaville äideille, sillä alkuraskauden aikana sairastetun zikavirusinfektion on epäilty olevan yhteydessä vastasyntyneiden synnynnäisiin keskushermoston kehityshäiriöihin. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tarkentanut zikavirusohjetta raskaana olevielle naisille. THL:n mukaan zikavirusepidemian vuoksi raskaana olevia suositellaan harkitsemaan ei-välttämättömän matkan lykkäämistä alueille, missä zikavirus leviää aktiivisesti.


Lue myös:

    Uusimmat