THL:n Salminen: HUS:n potilasluvut antavat väärän kuvan koronatilanteesta – "Eivät ole sairaalassa koronan takia"

HUS-alueen sairaaloissa leviävä sairaalaepidemia selittää kahdesti rokotettujen korkeaa osuutta koronapotilaista. THL:n Mika Salmisen mukaan luvut antavat vääristyneen kuvan tilanteesta.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) kertoi eilen, että viime viikolla lähes puolet HUS:n sairaaloiden koronapotilaista oli kahdesti rokotettuja.

Luvut kuitenkin pitävät sisällään myös potilaat, jotka ovat sairaalassa muista syistä, sanoo HUS:n ylilääkäri Asko Järvinen.

– Tämä oikeastaan juontaa juurensa osastoepidemioihin. Kyse on iäkkäistä potilaista, jotka ovat saaneet kaksi rokotetta, ja joista valtaosalla taudin oireet ovat lievät.  

HUS alkoi lokakuun alussa julkaista tietoa sairaalahoitoon joutuneiden potilaiden koronarokotustilanteesta. 

Järvisen mukaan rokotettujen korkea osuus HUS-sairaaloiden koronapotilaista selittyy sillä, että muista syistä sairaalaan tulleet ovat saaneet tartunnan sairaalahoidossa ollessaan.

– Tämä on ehkä vähän hassulla kulmalla tullut ulos. Siinä ei ehkä ole katsottu potilaiden taustatietoja syvällisemmin. 

Tällä hetkellä HUS-alueen sairaaloiden noin 40 koronapotilaasta tällaisia tapauksia on Järvisen mukaan yhdeksän.

– Potilasmäärät ovat kaiken kaikkiaan aika pieniä. HUS-sairaaloissa merkittävä osuus selittyy sairaalaepidemioilla.

"He eivät välttämättä ole koronasta niinkään sairaita"

HUS kertoi eilen nostavansa valmistilaansa.

– Sairaalan vinkkelistä tilanne kulkee samalla vaihteluvälillä, kuin edelliset kaksi kuukautta. Sairaalassa olevien määrä ei ole noussut, kun otetaan huomioon sairaalaepidemiatartunnat. Rokotusten läpi tulevien tautien luonne on ihan toisenlainen eli taudit ovat lievempiä.

Koko maassa sairaalahoidossa on nyt 252 potilasta, joista 28 on tehohoidossa.

Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtajan Mika Salmisen mukaan sairaalapotilaiden määrissä tulisi huomioida sairaalaepidemioiden vaikutus.

– Ei se tietenkään hyvä ole, että sairaalassa olevien määrä kasvaa. Täytyy todeta, että meillä on kyllä ollut useita osasto- ja laitosepidemioita, eli ihmiset, jotka ovat jo olleet sairaalassa, ovat saaneet sairaalassa tartuntoja. He eivät välttämättä ole koronasta niinkään sairaita, varsinkaan he, jotka ovat rokotettuja.

Salmisen mukaan tästä on kyse myös HUS-alueella rokotettujen korkeasta osuudesta.

– Siellä tosiaan on HUS:n alueella osastoepidemia. Nämä ihmiset eivät ole sairaalassa koronan takia vaan muista syistä. He ovat iäkkäitä ja huonokuntoisia. Tietysti se ei ole hyvä, että jo valmiiksi sairaat ihmiset saavat taudin. Tämä kuitenkin vähän vääristää lukuja.

"Vakavaa tautia vastaan ei ole nähtävissä minkäänlaista voimakasta hiipumista"

HUS:n mukaan "rokoteaktiivisuuden hiipuminen jäljellä olevassa rokottamattomassa väestössä rokotetun väestön immuunisuojan vähittäisen hiipumisen kanssa muodostaa merkittävän tautitaakan HUSin erikoissairaanhoidolle." 

Salmisen mukaan ei ole viitteitä siitä, että koronarokotteiden tehon hiipuminen näkyisi Suomessa sairaalahoidon kuormituksen lisääntymisenä.

– Vakavaa tautia vastaan ei ole nähtävissä minkäänlaista voimakasta hiipumista. Sen sijaan vähän on hiipunut suoja itse tartuntaa vastaan. Nämä ovat kuitenkin kaksi asiaa. On hyvä ymmärtää, että rokotteet eivät täysin anna suojaa tartuntaa vastaan mutta sen sijaan kyllä vakavaa tautia vastaan erittäin hyvän suojan.

Lue myös:

    Uusimmat