THL: Koronavirusepidemiaa on hillitty Suomessa jo tehokkaasti – arvio tautihuipusta siirtyy myöhemmälle kesään: "Toivon, että ihmiset jaksavat noudattaa rajoituksia"

Viimeisimmät tiedot Suomen koronavirustilanteesta – haastattelussa THL:n johtaja Mika Salminen 10:59
Video: Viimeisimmät tiedot Suomen koronavirustilanteesta – haastattelussa THL:n johtaja Mika Salminen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa todetut koronavirustapausten lukumäärät ovat tasaantuneet. Epidemiaa on onnistettu hillitsemään siihen malliin, että myös tautihuipun oletetaan siirtyvän myöhemmälle kesään. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuuden johtaja Mika Salmisen mukaan erityisesti Suomen pahimmalla epidemia-alueella, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, päivittäin todetut tapaukset ovat hiljalleen tasaantuneet. 

– Eivät nämä tapaukset kasva enää sellaista vauhtia, mitä ehkä odotettiin, jos epidemia olisi lähtenyt leviämään hallitsemattomasti. 

Salmisen mukaan Suomen poikkeukselliset eristystoimet ovat selvästi alkaneet vaikuttamaan. 

"Ruotsissa ollaan epidemiassa selvästi edellä"

Suomen hallitus päätti eilen aloitta pikaisen valmistelun myös pohjoisen ja lännen rajaseudun liikennöinnin tiukennuksista. Salmisen mukaan tämä on hyvä päätös, sillä Ruotsissa epidemia on jo pidemmällä kuin Suomessa. 

– Ruotsissa ollaan Suomea epidemiassa selvästi edellä ja heidän tapansa käsitellä epidemiaa on ollut toisenlainen. Siellä on muun muassa joutunut enemmän ihmisiä sairaalahoitoon ja ikävä kyllä myös kuolemia on ollut enemmän, joten tämä tilanne on otettu Lapissa huomioon. 

THL:n ensimmäisen arvion mukaan Suomessa jylläävän epidemian tautihuippu voisi sijoittua noin kesäkuun alkuun, mutta Salmisen mukaan tätä arviota tulee ehkä myöhäistää.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että rajoitukset ovat hidastaneet epidemiaa sen verran, että tautihuippu voi mennä pidemmällekin.

Vasta-ainetestit laitetaan tilaukseen heti, kun markkinoille saapuu sopivia

Suomi on nostanut koronaviruksen testauskapasiteetin määrää päivittäin, mutta testejä ei silti riitä kaikille halukkaille. THL onkin kertonut aloittavansa suomalaisten testaamisen koronaviruksen vasta-aineiden varalta, jotta saataisiin kartoitettua taudin jo sairastaneiden ihmisten arvioitu osuus kansasta. Kaikki taudin sairastaneet kun eivät näy tilastoissa lievien oireiden takia. 

– Vasta-ainetesteistä pitää ymmärtää se, etteivät ne ole testejä, joilla pystyttäisiin toteamaan aktiivinen infektio. Sillä voidaan arvioida sitä, onko henkilö jo sairastunut. 

Tällaisten testien käyttöönottopäivä ei ole vielä tiedossa, sillä ensin pitäisi Salmisen mukaan löytää tarpeeksi luotettava valmistaja. Hänen mukaansa esimerkiksi Espanja tilasi itselleen suuren joukon testejä, jotka eivät olleet hyväksyttyjä Euroopassa. 

– Tulokset olivat mitä sattuu. 

Suomi on kuitenkin varautunut tilaamaan testejä heti, kun markkinoille ilmestyy Suomen lääkeviranomaisten hyväksymiä valmisteita. Sitä ennen Salminen kehottaa suomalaisia malttamaan mielensä ja pysymään kotona. 

– Toivon tietysti, että ihmiset jaksaisivat noudattaa rajoituksia. Jos näin ei olisi, niin voitaisiin ennustaa, että epidemia kiihtyisi jälleen. 

Lue myös:

    Uusimmat