THL-asiantuntija kävi läpi rokotekattavuudet iän ja paikkakunnan mukaan: "Alle 40-vuotiaissa paljon parantamisen varaa" – huoli heräsi Pohjanmaalla

THL:n Kontio arvioi rokotekattavuudet: Etelä-Pohjanmaalla herännyt huolta laahamisesta perässä 7:50
THL:n Kontio arvioi rokotekattavuudet: Etelä-Pohjanmaalla herännyt huolta laahamisesta perässä

MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa haastateltiin THL:n johtavaa asiantuntija Mia Kontiota, miten rokotuskattavuudet vaihtelevat ikäryhmittäin.

Tällä hetkellä koronarokotteen toisen annoksen on saanut Suomessa nyt hieman vajaat kolme miljoonaa ihmistä. Toisen annoksen osalta rokotuskattavuus on 53,9 prosenttia.

Rokotteen ensimmäisen annoksen on saanut 4,03 miljoonaa ihmistä eli 72,5 prosenttia väestöstä.

Prosenttiluvuissa on huomioitu koko Suomen väestö, ei vain rokotettava väestö eli yli 12-vuotiaat.

Ikäryhmissä eroja

Tarkastellessa ikäryhmiä ovat erot suurempia. Esimerkiksi toisen annoksen on saanut 45–49-vuotiaista 71,7 prosenttia, kun taas 30–34-vuotiaista 38,6 prosenttia.

On toki huomioitava, että nuoremmille ikäryhmille toinen rokote on ollut tarjolla vähemmän aikaa. Tällöin voidaan kuitenkin vertailla ensimmäisen rokoteannoksen ottaneiden määrää, joka on nuoremmissa ikäryhmissä pienempi.

– Ensimmäisen (rokotteen) osalta alle 40-vuotiaissa on aika paljon parantamisen varaa vielä, Kontio sanoo.

– Nuoremmissa ikäryhmissä, alle 40, sen näkee ettei ensimmäisiä annoksia ole otettu niin innokkaasti kuin vanhemmissa ikäryhmissä. Siihen on monta syytä, mutta toivoisin että enemmän on syytä se, etteivät he näe sitä tarpeelliseksi. Siihen yritetään vakuuttaa ja kertoa, miksi rokotteita pitäisi ottaa. Varsinaista aktiivista kieltäytymistä tosi vähän, Kontio arvioi.

Yksi syy, miksei rokotetta nähdä tarpeelliseksi, on taudin vakavuuden ilmaantuvuus. Nuoremmille tauti esiintyy yleensä lievempänä.

– Nämä eivät välttämättä ole niin kiinnostavia asioita, kun sanottu aina, ettei korona ole nuorille niin vakava tauti.

Kontio kuitenkin huomauttaa, että tauti voi olla vakava myös nuoremmille.

Eri tilanne eri paikoissa

Myös maantieteellisesti rokotteiden ottaneiden määrä vaihtelee. Esimerkiksi Etelä-Savossa mennään yli 60 prosentin rokotekattavuudessa, kun taas Keski-Suomessa ollaan 49,9 prosentissa, Etelä-Pohjanmaalla 49 prosentissa ja Pohjois-Pohjanmaalla 48,7 prosentissa.

Taustalla rokotteiden laahamiseen saattaa olla esimerkiksi väestön ikärakenne, jos alueella on paljon nuoria.

Kontion mukaan erityistä huolta on herännyt Etelä-Pohjanmaalla.

– Etelä-Pohjanmaalla ollaan huolissaan siitä, etteivät nuoret ota rokotteita. Siellä yritetään nyt tehdä rokottaminen mahdollisimman helpoksi, Kontio kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat