Rokotekattavuudessa on isoja alueellisia eroja, aikataulu kirii vastaan: Husin alueella 65–69-vuotiaista lähes 50 prosenttia on rokotettu, Kainuussa vasta 8 prosenttia

Rokotekattavuudessa on isoja alueellisia eroja – erot korostuvat eri ikäryhmiä verratessa 3:19
Katso video: Rokotekattavuudessa on isoja alueellisia eroja – erot korostuvat eri ikäryhmiä verratessa.

Koronarokotekattavuudessa on suuria eroja alueellisesti. Taustalla on viivettä järjestelmissä sekä pulaa rokotteista. Myös AstraZeneca pelottaa osaa ihmisistä.

THL:n mukaan koronarokotteen on saanut sunnuntaihin mennessä yli viidesosa suomalaisista. Rokotuksia on annettu 1,12 miljoonalle ihmiselle ja koko Suomen rokotuskattavuus on 1. annoksen osalta 20,2 prosenttia. 

Rokotuskattavuus vaihtelee asuinkunnittain roimasti, kun rokotettujen osuutta suhteutetaan asukaslukuun. Esimerkiksi Suomen ykkösenä olevassa Puumalassa 39,3 prosenttia asukkaista on rokotettu. Puolestaan häntäpäässä tulevalla Kärsämäellä rokotteen on saanut vain 10 prosenttia asukkaista.

Suomen kuuden suurimman kunnan kesken rokotuskattavuus on lähes samankaltainen. Listalta erottuu lähinnä Oulu, jossa rokotekattavuus on 15,3 prosenttia, kun taas esimerkiksi Turussa on rokotettu 22 prosenttia kuntalaisista. Kaikkiaan rokotettujen osuus suurimmissa kunnissa on seuraava:

  • Helsinki 18,2 %
  • Espoo 18,0 %
  • Tampere 19 %
  • Vantaa 16,9 %
  • Oulu 15,3 %
  • Turku 22 %

Jopa kymmenien prosenttien heitto

Suurimmat erot rokotekattavuudesta löytyvät, jos sairaanhoitopiireissä rokotettujen osuutta ikäluokkien kesken verrataan toisiinsa. THL:n mukaan ikääntyneet on tarkoitus olla rokotettu kattavasti koko maassa tällä viikolla tai viimeistään viikolla 16. Tilastojen valossa tavoite näyttää kuitenkin alueellisesti hyvin erilaiselta: osassa sairaanhoitopiirejä rokotteita on jaettu reilusti, mutta osassa laahataan hyvin paljon perässä. Alla olevissa luvuissa kästellään ensimmäisen rokoteannoksen saaneiden määriä.

Rokotekattavuus ensimmäisen rokotteen osalta  yli 80-vuotiailla on hyvä koko Suomessa, sen ollessa jokaisessa sairaanhoitopiirissä 80 prosenttia tai enemmän, koko maan keskiarvon ollessa 86 prosentissa. Kattavuus on hyvä myös 75–79-vuotiaiden osalta rokotekattavuus on koko Suomessa 84 prosenttia. Eniten rokotteita on annettu tälle ikäryhmälle Vaasassa 90,7 prosentin kattavuudella, mutta vähiten taas Kainuussa 70,2 prosentin kattavuudella. Husin alueella kattavuus on 84 prosenttia.

Enemmän vaihtelua tulee tätä nuoremmissa ikäryhmissä. 70–74-vuotiaiden osalta maan keskiarvo on 70 prosenttia. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella tässä ikäryhmässä ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 80,9 prosenttia ja Husin alueella 78,1 prosenttia ikäryhmästä. Kainuussa vastaava luku on vain 28,8 prosenttia.

65–69-vuotiaiden osalta rokotekattavuuden keskiarvo on 32,4 prosenttia. Esimerkiksi Husin alueella ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 47,5 prosenttia, mutta Kainuussa vastaavassa ikäryhmässä vasta 8,3 prosenttia on saanut rokotteen. Myös esimerkiksi Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella vastaava ikäryhmä on rokotettu 17,9 prosentin osalta ja Länsi-Pohjassa 21,4 prosenttia.

Taustalla osittain rokotepula ja -pelko

Vanhusväestön rokottamisen osalta Kainuu erottuu tilastollisesti. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo, että taustalla on tilastointiviivettä ja pelkoa AstraZenecan rokotetta kohtaan.

– Ikäryhmässä 70–74-vuotiaat se on numerona jäljessä. En pysty sanomaan, onko tietojen siirtymisessä jonkinlaista viivettä, mutta laskelmien perusteella kaikki 70 täyttäneet kainuulaiset ovat saaneet mahdollisuuden rokottautua alkavan viikon loppuun mennessä, Koukkari kertoo.

65–69-vuotiaiden osalta, jossa Kainuu erottuu selvästi muusta maasta, rokotuskattavuuteen on vaikuttanut rokotteiden saatavuus sekä pelko AstraZenecan rokotetta kohtaan. AstraZenecan käyttäminen keskeytettiin hetkeksi veritulppariskin takia, mutta nyt sitä käytetään vain 65 vuotta täyttäneisiin tai sitä vanhempiin. Osa kuitenkin pelkää rokotteen ottamista.

– Sellainen ilmiö, joka on tullut vastaan uutisoinnin, jatkuvan spekuloinnin ja aika tempoilevien linjamuutosten osalta, meillä on 65-69-vuotiaita, jotka odottavat, että tulee tilanne, että saa valita rokotteen tai valita toisen vaihtoehdon, Koukkari kertoo.

– Keskustelussa verrataan hiekanjyviä Saharaan, ja näin ei pitäisi olla, Koukkari sanoo ja viittaa koronarokotteesta aiheutuvan mahdollisen veritulpan minimaaliseen riskiin.

Kainuu on myös konkreettinen esimerkki siitä, ettei AstraZenecan rokotetta voi kohta enää käyttää, vaikka sitä saataisiinkin maakuntaan reilusti.

– 65–69-vuotiaita ihmisiä on Kainuussa noin 5-6 tuhatta. Astraa on tullut karkeasti arvoiden 2-3 tuhannen annoksen erissä. Kun sitä ei saa käyttää nuoremmille ikäluokille enää, ja jos sitä tarjotaan jatkossa merkittäviä määriä, ei meillä ole ketään, kehen sitä voisi pistää.

Ei kohdennettuja jakoja

Rokotekattavuuksien erosta aiemmin uutisoineen Helsingin Sanomien mukaan Husin alueelle ei ole kohdennettu lisärokotejakoa, vaikka tilastojen valossa Hus saattaakin osassa ikäryhmiä näyttäytyä positiivisempien lukujen valossa. Asian vahvistavat Husin apteekin toimitusjohtaja Kerstin Carlsson ja THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.

THL:n mukaan ikääntyneet on tarkoitus olla rokotettu kattavasti koko maassa tällä viikolla tai viimeistään viikolla 16. 

– Saattaa tulla vähän kiire, sanoo Kontio HS:lle.

Lue myös:

    Uusimmat