Therese Johaugin paras ystävä menehtyi äkillisesti yli puoli vuotta sitten – kumppanilta koskettava avautuminen surustaan

Entinen maajoukkuehiihtäjä ja Therese Johaugin paras ystävä Ida Eide menehtyi viime vuoden syyskuussa sydänkohtaukseen. Hänen poikaystävänsä Nils-Ingnar Aadne pystyi vasta nyt reilua puolta vuotta myöhemmin avautumaan surustaan. 

Eide romahti kesken juoksukilpailun syyskuun alussa Norjan Oslossa. Eide sai ensihoitoa, jonka jälkeen hänet kuljetettiin helikopterilla Ullevålin sairaalaan, mutta häntä ei pystytty enää pelastamaan.

Seefeldissä MM-pronssia voittaneen Mari Eiden sisko Ida oli myös aiemmin itsekin hiihtäjä. Hän lopetti uransa vuonna 2014. Ida oli Johaugin lisäksi läheinen Ingvild Flugstad Östbergin kanssa.

Eiden poikaystävä Aadne piti hautajaisissa puheen, mutta ei ole aiemmin pystynyt kertomaan avoimesti surustaan. 

– Ajattelen usein, että se on aivan epätodellista. Ensiksi se oli epätodellista, kun hän vain katosi ja sen jälkeen oli epätodellista se, että joudumme jatkamaan ilman häntä, Aadne sanoi norjalaiselle TV2:lle.

Aadne työskentelee koomikkona ja näyttelijänä. Hän kertoo, että kaipuu on jatkuvaa, mutta suru tulee aalloittain.

– Yritän tehdä töitä sen eteen, että pääsen siitä ylös. Aluksi oli vaikea katsoa eteenpäin, koska asiat eivät menneet niin kuin piti. Se oli valtavan raskasta aluksi, mutta kaiken jälkeen olen nähnyt, että elämässä on vielä tärkeitä asioita jäljellä. Olen yrittänyt olla järkevä, Aadne kertoo.

Hän sanoo, että ajattelee usein, mitä Ida sanoisi, jos hänen rakkaansa ja läheisensä jatkaisivat elämästä eteenpäin.

– Luulen, että hän ajattelisi sen olevan hiukan outoa, Aadne toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat