USA 2002. Ohjaus: Gore Verbinski. Käsikirjoitus: Ehren Kruger. Tuotanto: Walter F. Parkes. Kuvaus: Bojan Bazelli. Leikkaus: Craig Wood. Pääosissa: Naomi Watts, Martin Henderson, David Dorfman, Brian Cox. Kesto: 115 min.
The Mexican -komediasta muistettava Gore Verbinski kokeilee jotain aivan muuta puhdaspiirteisessä kauhuelokuvassa The Ring,joka perustuu Hideo Nakatan japanilaissäikyttelyyn Ringu 81998). Hirvittävä tapahtumaketju alkaa rengas renkaalta paljastua, kun teinityttö katsoo ystävineen oudon videon ja vastaanottaa puhelun jossa hänen elinajakseen luvataan seitsemän päivää. Kun kaikki videon nähneet tosiaan kuolevat viikon kuluttua, uralleen omistautunut toimittaja ja pienen pojan yksinhuoltajaäiti Rachel (Mulholland Drivestä tuttu Naomi Watts) hankkii pahamaineisen videon käsiinsä. Nyt hänelläkin on vain seitsemän päivää aikaa selvittää painajaisen arvoitus.
Rachelin huippuälykäs poika Aidan (David Dorfman) näkee pelottavia näkyjä jotka hän tallentaa piirustuksiinsa: yksi niistä on toistuva spiraalikuvio, jonka myös Rachel näkee unissaan. Kun hänen ex-miehensä Aidan (Martin Henderson) katsoo videon ja saa hänkin kohtalokkaan kuolemanuhkauksen, painajainen voi tosissaan alkaa. Jäljet johtavat menneisyyteen: syrjäiseen majakkaan, hulluksi tulleen naisen ja hänen kadonneen tyttärensä luo. Jotenkin juttuun liittyy myös lauma hukuttautuneita hevosia.
Gore Verbinski on persoonallinen ohjaaja, joka hallitsee tiukan juonenkuljetuksen. Tyypillisen säikyttelyn lisäksi The Ring tarjoaa taidolla rakennettua psykologista jännitystä: alitajuntaa kutkuttelevia näkyjä pukkaa valkokankaalle sellaisella tahdilla että heikompaa huimaa. On peilejä vailla heijastusta, uhkaavia tikapuita, liikkuvia tuoleja ja jättimäisiä tuhatjalkaisia... tekijät ovat selvästi innoittuneet Bunuelin ja Dalin ekspressionistisista kokeiluista!
Nykyajan mediatulvaisessa ja kriittisessä ilmapiirissä ei liene sattumaa, että elokuvan toistuva metafora on televisio. Melkein kaikki Ringin henkilöt ovat jollain tavalla yhteydessä televisioon tai riippuvaisia siitä. Kuolema seuraa nimenomaan TV:n (videoiden) tuijotuksesta, ja vanhempien yleinen tapa jättää melutoosa lastenvahdiksi saa nyt aivan uusia, pelottavan konkreettisia uhkia. Myös kiireinen ja poikaansa yhteyden kadottanut Rachel tajuaa liian myöhään mitä tapahtuu, jos TV:n antaa korvata vaikkapa äidin rakkauden. ei kauhuelokuvana ole omaperäisyyden riemuvoitto, mutta se hyödyntää lajityypin kliseitä harvinaisen tehokkaasti. Tässä kohtaa ja - ennen kokemattomalla pelkokertoimella. Ehren Krugerin näppärä käsikirjoitus ei sorru tavanomaisuuksiin vaan jaksaa yllättää yhä uudestaan. Laajeneva kauhun kehä ottaa valtaansa eikä päästä irti keväisessä auringonpaisteessakaan.