Thaksin vakuutti voittaneensa vaalit

Ennen vaaleja Thaksin sanoi eroavansa, jos hänen TRT-puolueensa saa vähemmän kuin puolet äänistä.

Thaimaan eiliset parlamenttivaalit eivät tuoneet selkeää ratkaisua maan poliittiseen kriisiin. Kiistelty pääministeri Thaksin Shinawatra sanoi puolueensa olevan saamassa yli 50 prosenttia äänistä. Thaksin antoi ymmärtää, että hän haluaa jatkaa pääministerin tehtävässä.

Thaksin sanoi kuitenkin eroavansa, jos pian muodostettava riippumaton komissio niin suosittaa. Riippumaton komissio asetetaan Thaksinin mukaan ratkomaan Thaimaan poliittista kriisiä.

Komissioon kutsutaan Thaksinin mukaan jäseniksi arvovaltaisia henkilöitä; mukana olisi entisiä parlamentin puhemiehiä sekä korkeimman oikeuden tuomareita.

Mikäli oppositio ei hyväksy komission asettamista, Thaksin aikoo sanojensa mukaan kutsua parlamentin koolle ja yrittää muodostaa uuden hallituksen.

Ennen vaaleja Thaksin sanoi eroavansa, jos hänen TRT-puolueensa saa vähemmän kuin puolet äänistä. Tänään julkistetut epäviralliset tulokset osoittavat Thaksinin mukaan, että TRT oli ylittänyt tämän rajan.

- Thai Rak Thai sai tänään noin 60 prosenttia äänistä, Thaksin sanoi.

-Jos mukaan otetaan hylätyt äänestyslipukkeet, luku on 57-42.

Oppositiopuolueet boikotoivat vaaleja, joita Thaksin etukäteen kuvasi kansanäänestykseksi hänen tavastaan hoitaa pääministerin tehtävää. Boikotin takia Thaksinin puolueella ei ollut lainkaan vastaehdokkaita noin 70 prosentissa vaalipiirejä.

Jos vastaehdokkaita ei ole, on ehdokkaan saatava Thaimaan lain mukaan 20 prosenttia äänistä tullakseen valituksi.

Uusintavaalit monissa vaalipiireissä

Thaimaan keskusvaalilautakunnan mukaan 38 vaalipiirissä maan 400 vaalipiiristä ei ehdokkaan kannatus ollut yltänyt tarvittavaan 20 prosenttiin. Uutta hallitusta ei voida muodostaa ennen kuin parlamentti on täysilukuinen. Keskusvaalilautakunta on ilmoittanut uusintavaaleista näissä 38 vaalipiirissä, mutta ei ole mitään takeita, että uusintaäänestyksetkään keräisivät lainvoimaisen määrän äänestäjiä.

Pääkaupungissa Bangkokissa Thaksinin TRT-puolue sai kaikki jaossa olleet 36 parlamenttipaikkaa. Mutta yli 50 prosenttia äänestäjistä laittoi Bangkokissa äänestyslipukkeissaan kruksin kohtaan, jolla he ilmoittivat etteivät halua valita ketään ehdokasta.

Thaimaan pohjoiset ja koilliset osat ovat sen sijaan Thakisinin vankkoja tukialueita, joilla TRT:n uskotaan voittavan.

TRT sai Thaksinin mukaan vaaleissa kaikkiaan 16 miljoonaa ääntä eli 3 miljoonaa vähemmän kuin viime vuonna pidetyissä parlamenttivaaleissa. Thaksin vertasi äänimäärää toiseksi parhaan arvosanan saamiseen koulutodistuksessa parhaan asemesta.

Oppositiopuolueet boikotoivat vaaleja, koska niillä ei puolueiden mukaan voida ratkaista maan ongelmia. Ongelmat ovat opposition mukaan Thaksinin itsensä luomia.

Thaksin on suurliikemies, jonka henkilökohtainen omaisuus on arvioitu yli miljardiksi euroksi. Vuoden 2005 vaaleissa TRT sai yli 75 prosenttia parlamenttipaikoista. Tämän vuoden helmikuussa alkoivat suuret Thaksinia vastustavat

(STT-DPA-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat