Texasin Austinin ammuskelussa haavoittui neljä – yksi kuollut

Texasin Austinin ampumiset olivat toisistaan erillisiä, kertoo Austinin poliisi. Ampumiset tapahtuivat lähellä toisiaan, minkä vuoksi aluksi luultiin, että ne liittyisivät yhteen.  

Poliisi vahvistaa, että ampumisissa kuoli yksi nainen. Lisäksi neljä muuta naista haavoittui. Heistä kolme vietiin sairaalaan.  

Ensimmäinen ampuminen tapahtui keskustassa kadulla, jossa sijaitsee paljon yökerhoja. Ampuja avasi tulen kohti väkijoukkoa, surmasi yhden naisen ja haavoitti neljää muuta. Ampuja on yhä vapaalla jalalla. Teon motiivi ei ole tiedossa.   

Poliisin mukaan tilanne oli alussa hyvin kaoottinen, sillä paikalla oli paljon ihmisiä.  

Alle 10 minuutin kuluttua läheisellä parkkialueella toinen ampuja avasi tulen yhtä henkilöä kohti. Ohikulkijat saivat ampujan pysäytettyä. Tapauksessa ei haavoittunut sivullisia. Statesman-lehden mukaan ampuja on poliisin hallussa.

"Ihmiset heittäytyivät maahan ja huusivat"

Toisella ampumapaikalla ollut mies kuvailee Statesmanille, että kadulla oli tuhansia ihmisiä, kun ampuminen tapahtui.  

– Näin kuinka he kaikki heittäytyivät alas maahan. Monet heistä huusivat, kuvaili Sam Vedamanikam lehdelle.  

Yhdysvaltoja ovat koetelleet monet joukkosurmat viime aikoina. Kesäkuussa 49 ihmistä kuoli, kun mies avasi tulen orlandolaisella homoklubilla.

Heinäkuun alussa taas entinen armeijassa palvellut mies ampui viisi poliisia, jotka olivat valvomassa mustien oikeuksia puolustavaa mielenosoitusta Dallasissa.

Lue myös:

    Uusimmat