Tesoman pahoinpitelystä lähes 50 vihjettä – ”Eiköhän tekijä niiden joukosta löydy”

Tesoman kahden vuoden takaisesta pahoinpitelystä on tullut poliisille viikonlopun aikana lähes 50 vihjettä. Poliisi julkaisi perjantaina kuvan pahoinpitelystä epäillystä nuorisokolmikosta sekä maassa makaavasta uhrista.

Osa vihjeistä on ollut nimivihjeitä, osa on koskenut sen ajan häirikköporukoita.

– Eivätköhän nämä vihjeet johda johonkin, todennäköisesti niiden joukosta löytyy epäillyt, kertoo jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kinnunen MTV Uutisille.

Kinnunen kertoo, että poliisilla on tälläkin hetkellä ihmisiä ylitöissä tarkastamassa yleisön antamia vihjeitä. Kuulustelut aloitettaneen ensi viikolla.

Vaikka yhtäläisyysmerkkejä Tesomalla kaksi vuotta sitten joulukuussa tapahtuneeseen Petri Salosen murhaan ei voi vetää, on poliisi saanut myös sitä koskien uusia vihjeitä viikonlopun aikana.

Vihjeitä voi edelleen antaa ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi tai soittamalla numeroon 0295445317 taikka ottamalla yhteyttä lähimpään poliisiin.  

Kaksi vuotta sitten joulukuussa Tesomalla murhattiin noin 40-vuotias mies. Epäilty tekijä tai tekijät ovat edelleen tavoittamatta:

Lue myös:

    Uusimmat