Uusi todistaja Tesoman murhasta: Huppariporukka juoksi lähistöllä tekoaikaan

Poliisi vahvistaa: Yhtä tästä kolmikosta epäillään Tesoman murhaajaksi 0:35

Tampereen Tesomalla tapahtuneesta murhasta tulee kuluneeksi kaksi vuotta. Epäilty tekijä tai tekijät ovat edelleen tavoittamatta. 

Poliisi sai kuitenkin uuden todistajan 30. marraskuuta tapahtuneen DNA-näytteiden keräämisen jälkeen.

– Heti keräysoperaation jälkeen tuli yhteydenotto, ja todistajaa kuulusteltiin pikaisesti. Havainto on luotettava, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Jari Kinnunen sanoo.

Uuden silminnäkijän mukaan hän näki kolmen huppareihin pukeutuneen nuoren juoksemassa Käräjätörmällä klo 23.33-23.39. Kinnusen mukaan aika täsmää hyvin yhteen murhan tapahtuma-ajan kanssa. Porukasta on tullut aikaisemmin myös useita silminnäkijähavaintoja.

– Se on meidän vahvin tutkintalinja tällä hetkellä. Havaintoja heistä kaivataan. Uusi todistaja vahvistaa nuorten osuuden tapahtumaan niin ajallisesti kuin paikallisesti. On syytä epäillä, että he tietävät asiasta jotakin.

Kovin tarkkoja tietoja nuorisoporukasta ei ole. Valvontakameran kuvissa kuitenkin näkyy, että kolmikosta yksi selkeästi pidempi, yksi taas lyhempi. Porukka oli pukeutunut tummiin vaatteisiin.

Vuonna 1972 syntynyt mies puukotettiin kuoliaaksi Tesoman kevyen liikenteen väylällä tasan kaksi vuotta sitten 28. joulukuuta.

Poliisi pyytää vihjeitä numeroon 029 544 5317 tai sähköpostilla osoitteeseen pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Katso alla olevilta videoilta, kuinka Tesoman murhaa käsiteltiin Vinkkimiehissä:

Lue myös:

    Uusimmat