Tesla-pomo uskoo: ”Itseään ajavat autot vain muutaman vuoden päässä”

Autonomiset autot eli itseään ajavat autot ovat yksi autoteollisuuden kuumimpia perunoita tänä päivänä. Niitä suunnittelee isojen autovalmistajien lisäksi myös muun muassa teknologiajätit Google ja Apple.

Isojen panostuksien myötä on todennäköistä, että tekniikka saadaan ennen pitkään myös laajempaan käyttöön, mutta aikataulusta on olemassa eriäviä mielipiteitä. Joidenkin valmistajien mielestä autonomiset autot tulevat markkinoille vasta 2030. Optimistisimmat arviot puolestaan asettuvat vain muutaman vuoden päähän.

Yksi nopeaan kehitykseen uskovista on superjulkkiksen asemaan noussut Teslan johtaja Elon Musk, joka kertoi hiljattain näkemyksensä aiheesta Fortune-lehdelle.

– Mielestäni meillä on kaikki tarvittavat elementit autonomisen auton tekemiseen, mutta nyt vain pitää osata kasata palaset oikein, jotta ne toimii kaikissa mahdollisissa ympäristöissä. Sen jälkeen olemme valmiita, Musk kommentoi.

– Päädymme lopulta täysin autonomisiin autoihin. Luulen, että saamme sen valmiiksi noin kahden vuoden kuluessa.

Musk arvioi, että suurin hidastava tekijä on eri maiden lainsäädännöt, jotka saattavat pitkittää autojen tulemista markkinoille vuodesta viiteen vuoteen.

Lue myös:

    Uusimmat