Tesla-pomo meni taas antamaan ennenaikaisia lupauksia – jälleen viranomaisten hampaissa

Elon Musk esitteli Tesla Semin 0:53
Elon Musk esitteli Tesla Semin.

Teslan osake on pudonnut 21 prosenttia tänä vuonna, eivätkä USA:n viranomaiset katsele hyvällä toimitusjohtajan twiittailuja.

Sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtaja Elon Musk on jälleen joutumassa Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovan SEC:n hampaisiin sunnuntaisen twiittinsä seurauksena.

Musk, joka joutui aiemman Twitter-kohun seurauksena luopumaan Teslan hallituksen puheenjohtajan paikasta, twiittasi sunnuntaina itsevarmasti, että Tesla tulee valmistamaan seuraavan 12 kuukauden aikana yli puoli miljoonaa ajoneuvoa.

Bloombergin mukaan tapauksen päällä istuva tuomari on ohjeistanut Muskin asianajajia sekä SEC:tä keskustelemaan Muskin somekäyttäytymisestä kuluvan viikon torstaihin mennessä. Mikäli näin ei toimita, tuomari aikoo tehdä itse päätöksen siitä, rikkoiko sunnuntainen twiitti viranomaisten kanssa tehtyä sopimusta.

Muskin voidaan katsoa johtavan harhaan esimerkiksi yhtiön sijoittajia, mikäli hän laukoo lukuja, jotka eivät sitten pidäkään paikkaansa.

Vuonna 2018 Tesla valmisti arviolta 250 000 autoa.

Musk totesi jo vuonna 2016, että Tesla yltäisi 500 000 auton vuositahtiin vuonna 2020.

Lue myös:

    Uusimmat