Terveydenhoitaja muistaa Vilja Eerikan hiljaisena tyttönä

Toukokuussa 2012 murhatun Vilja Eerikan virkarikosjutussa kuultiin tänään syytteessä olevia terveydenhoitajaa ja lääkäriä. Heistä kumpikaan ei epäillyt tytön oireiden johtuvan väkivallasta.

Terveyskeskuspäivystyksen terveydenhoitaja ja lääkäri tapasivat tytön lokakuussa 2011. Isä toi tytön päivystykseen outojen oireiden vuoksi.

- Isä kertoi Viljan saaneen raivokohtauksen. Tyttö potkii, huutaa, raapii ja hakkaa itseään, terveydenhoitaja kertoi oikeudelle.

Hän tarkasti ensin tytön ihon. Se oli puhdas. Muutamia raapimisjälkiä oli, mutta kehossa ei ollut mustelmia. Poskessa oli yksi.

- Juttelin Viljan kanssa muutaman sanan. Hän oli hiljainen tyttö, vastasi hyvin hiljaisella äänellä.

Isä kertoi ettei tyttö halua syödä, ja terveydenhoitaja ohjasi tytön päivystyksessä työskennelleelle lastenlääkärille.

- He toimivat isän kanssa ihan normaalissa vuorovaikutuksessa. Siinä ei ollut mitään semmoista, että olisin... Niin, mielestäni he olivat isä ja tytär. Ja huolissaan oleva isä, koska hän haki apua tilanteeseen, terveydenhoitaja vielä täsmensi.

Kokenut lastenlääkäri tarkisti puolen tunnin käynnin aikana Vilja Eerikan ihon, eikä mitään hälyttävää löytynyt. Syömisongelmien ja raivokohtausten vuoksi hän päätyi kirjoittamaan tytölle lähetteen tarkempiin tutkimuksiin.

Isän pyynnöstä lähete ei ollut kiireellinen.

Syyttäjän mukaan terveyskeskuspäivystäjien olisi pitänyt käynnin perusteella epäillä pahoinpitelyä ja tehdä tytöstä lastensuojeluilmoitus. Myös Valvira katsoo syytettyjen laiminlyöneen velvollisuutensa.

Lääkärin mukaan mustelmat liikkuvilla lapsilla ovat niin tavallisia, ettei hän osannut epäillä mitään tytön posken jäljestä. Siihen isä antoi luonnollisen selityksen, vaikka lääkäri yritti tiedustella asiaa myös tytöltä itseltään.

- Kysyin, Eerika. Voitko kertoa mistä tulivat nuo raapimisjäljet. Eerika nyökkäsi, muttei vastannut. Sitten isä vastasi.

Kuultavana oli myös lastenklinikalla toimiva lääkäri, joka ei oikeudessa muistanut Vilja Eerikan käyntiä vastaanotollaan. Siksi kuulemisessa keskityttiin käymään läpi hänen kirjaamiaan tietoja potilaskäynnistä.

Lue myös:

    Uusimmat