Parran ajaminen on monille miehille lähes päivittäinen rutiini. Pienet haavat ja ärtynyt iho ovat yksi huolenaihe sänkeä pois siistiessä. Suomalaismies kertoo kokemuksistaan, mitkä ovat partakoneen ja -höylän erot ja edut, ja mitä haasteita päivittäinen parranajo tuo mukanaan. Kuulostaako tutulta?
30-vuotias Jouni kertoo parrankasvunsa olevan voimakasta, että hän ajaa sänkensä päivittäin halutessaan siistin olemuksen. Päivittäinen parranajo tuottaa kuitenkin ajoittain päänvaivaa.
– Välillä on pakko pitää välipäiviä, sillä toisinaan iho ärsyyntyy toistuvasta ajamisesta, etenkin jos käytän höylää, mies kertoo.
Jouni kertoo käyttäneensä aina partateriä parran- ja sängenajossa. Kuitenkin vastikään lahjaksi saatu parranajokone muutti miehen rutiineja. Ensin uuteen laitteeseen piti totutella – niin miehen kuin ihokin.
– Muutaman ensimmäisen koneella tehdyn ajon jälkeen ihoni punoitti hieman, mutta tämä johtui ehkä kuitenkin enemmänkin laitteen tottumattomasta käytöstä kuin itse parranajokoneesta. Viimeistään ensimmäisen viikon jälkeen iho jo tottui partakoneeseen, Jouni kuvailee.
– Yleisesti voisin sanoa, että koneella tehdyn siistimisen jälkeen iho tuntuu hieman sileämmältä kuin terien kanssa. Parranajokoneen kanssa ei ole ainakaan tähän asti tarvinnut välipäiviä pitää.
Haavat ja kuiva iho huolenaiheena
Jounin mukaan parranajokoneella ajamisen suurin etu hänelle itselleen on ollut, ettei kiusallisia pieniä haavoja pääse syntymään.
– Olen muutaman kerran siistinyt sänkeä terällä kiireessä ja saanut aikaiseksi vuotavan haavan leuan seudulle. Tällöin on pitänyt juosta töihin paperimyttyä kasvoilla pidellen, mies nauraa.

