Tennistähti vetäytyy suurturnauksesta koronaviruksen vuoksi – vetoaa kollegoihinsa: "Virus ei välitä siitä, kuinka paljon sinulla on rahaa pankissa"

Tenniskenttien rääväsuuna tunnettu australialainen Nick Kyrgios ilmoitti jättäytyvänsä pois tämän vuoden Yhdysvaltain avoimesta turnauksesta. Kyrgioksen mukaan turnauksen järjestäminen koronaviruspandemian aikana aiheuttaa merkittäviä riskejä.

–  Rakas tennis. En pelaa tänä vuonna Yhdysvaltain avoimissa. Se satuttaa minua syvältä, Kyrgios kertoi Twitteriin ladatussa tunteikkaassa videoviestissään.

– Jättäydyn pois australialaisten ja satojen tuhansien henkensä menettäneiden amerikkalaisten vuoksi.

Koronavirukseen on kuollut Yhdysvalloissa yli 150 000 ihmistä.

Jo viime kuussa Kyrgios arvosteli tenniksen miesammattilaispelaajien etujärjestöä ATP:tä itsekkyydestä, kun se jatkoi suunnitelmiaan Yhdysvaltain avointen järjestämiseksi.

Kyrgios halusi myös ohjeistaa muita ATP-kiertueen pelaajia.

–  Sinun on toimittava toisten eduksi ja työskenneltävä yhdessä. Ajattele kerrankin muita ihmisiä. Virus ei välitä rankingsijoituksestasi tai siitä, kuinka paljon sinulla on rahaa pankissa. Käyttäydy vastuullisesti, Kyrgios sanoi.

Kyrgios on ollut viime aikoina tukkanuottasilla koronavirusriskeihin liittyen muun muassa Alexander Zverevin ja Dominic Thiemin kanssa ja syyttänyt heitä tyhmyydestä sekä riskialttiudesta.

Naisten huipuista ainakin maailmanlistan ykkönen Australian Ashleigh Barty on kertonut jättävänsä Yhdysvaltain avoimet väliin.

Kansainvälinen kilpatennis on ollut pysähdyksissä koronaviruspandemian vuoksi maaliskuun puolivälistä, mutta naisten WTA-kiertueen ja miesten ATP-kiertueen on tarkoitus jatkua elokuun aikana.

Yhdysvaltain avointen on määrä käynnistyä New Yorkissa 31. elokuuta.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja