Teneriffalla hotelliin eristetyt suomalaismatkailijat joutuvat olemaan karanteenissa 14 vuorokautta

Suomalaisten suosima teneriffalaishotelli on eristetty koronaviruksen vuoksi – TUI:n viestintäpäällikkö kertoo, mitä tilanteesta tiedetään 4:19

Teneriffalla hotellissa eristyksissä olevien suomalaismatkailijoiden karanteeni tulee kestämään kaksi viikkoa, kertoo Aurinkomatkojen viestintävastaava Mari Kanerva. Matkailijat saavat liikkua vapaasti hotellin alueella, ja hotelli järjestää heille ruokailun.

Kanerva kertoi olleensa yhteydessä matkailijoihin, jotka ovat pääosin suhtautuneet tilanteeseen rauhallisesti.

– Ihan sellaisia arkisia kysymyksiä heillä on ollut. Tietysti pyrimme heitä auttamaan niin hyvin kuin matkanjärjestäjänä voimme, Kanerva kertoi.

Hotellissa on ainakin 20 suomalaismatkailijaa, joista 16 on Aurinkomatkojen asiakkaita ja neljä TUIn.

Karanteeniin pantu hotelli on nimeltään Costa Adeje Palace. Hotellissa on yhteensä tuhatkunta asiakasta.

Kanariansaarten aluejohtaja Angel Victor Torres vahvisti tiistaina aamulla, että italialaisella turistilla on todettu koronavirus Teneriffalla. Tartunnan saanut on mediatietojen mukaan italialainen lääkäri, joka oli matkustanut Kanarialle Italian virusalueelta.

Espanjalaisen El Espanol -lehden mukaan italialaismiehen ensimmäinen, positiivinen koronavirustulos vahvistui tiistaina. Toisen testin tulokset varmistuvat keskiviikkona sen jälkeen kun ne on tutkittu Madridissa.

Espanolin mukaan kyseessä on toinen Kanariansaarilta löytynyt tartunta. Ensimmäinen oli La Gomeraan matkustaneella saksalaisturistilla.

Liki 470 huonetta

Uutistoimisto AFP oli saanut haltuunsa viestin, jonka hotelli oli aikaisemmin toimittanut asiakkailleen.

–  Valitettavasti meidän on kerrottava teille, että hotelli on suljettu terveydellisistä syistä. Teidän on pysyttävä huoneissanne, kunnes terveysviranomaiset antavat luvan lähteä, viestissä kerrottiin espanjaksi, englanniksi, ranskaksi ja saksaksi.

Hotellissa on sen verkkosivujen mukaan 467 huonetta, neljä uima-allasta ja kaksi poreallasta.

Espanja on toistuvasti ilmoittanut, ettei se aio tiukentaa maahanpääsyä koronavirusepidemian takia. Terveysviranomaisten edustajan Fernando Simonin mukaan mikään ei tällä hetkellä tue olettamusta, että tiukalla kontrollilla edes pystyttäisiin estämään taudin leviäminen. 

Lue myös:

    Uusimmat