Teknologiateollisuus selvinnyt koronasta pelättyä paremmin – tarjouspyyntöjä ennätysmäärä, tilaukset koronaa edeltävällä tasolla

Teknologiateollisuus on toipunut hyvin koronakuopasta. Tilauksissa ollaan koronaa edeltävällä tasolla ja tarjouspyyntöjen määrässä saavutettiiin kesän aikana lähes ennätystaso, ilmenee Teknologiateollisuuden tuoreesta tilauskanta- ja henkilöstötiedustelusta. Myös henkilöstön määrä on jatkanut kasvuaan.

Lomautusjärjestelyjen piirissä oli kesäkuun lopussa enää noin 4  000 henkilöä, kun vuosi sitten vastaavaan aikaan heitä oli 50  000.

Alan yritysten palveluksessa Suomessa oli kesäkuun lopussa noin 317  000 ihmistä, mikä on 3  000 enemmän kuin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Johtaja, pääekonomisti Petteri Rautaportaan mukaan yritysten väliset erot ovat kuitenkin tälläkin kertaa suuria eivätkä näkymät ole kirkastuneet samalla tavoin kaikilla yrityksillä.

Rautaportaan mukaan koronasta johtuvia huolia teollisuudessa ovat juuri nyt erityisesti komponenttipula ja materiaalien hintojen nousu. Epidemiatilanne aiheuttaa myös yleistä epävarmuutta rokotekattavuuden kasvusta huolimatta.

Teknologiateollisuuden uusien tilausten arvo oli huhti–kesäkuussa kuusi prosenttia suurempi kuin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ja 21 prosenttia suurempi kuin edellisvuoden vastaavalla ajanjaksolla.

Tilauskannan arvo oli kesäkuun lopussa viisi prosenttia suurempi kuin maaliskuun lopussa ja yhdeksän prosenttia suurempi kuin vuoden 2020 kesäkuussa. Tarjouspyyntöjä mittaava saldoluku oli heinäkuussa +30. 

"Hyvä tilanne ei saa sumentaa silmiä"

Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jaakko Hirvola on tyytyväinen, että ala on selvinnyt koronasta pelättyä paremmin, mutta toppuuttelee tuudittautumasta tilanteeseen.

–  Suomen talouden vanhat haasteet eivät ole tällä kasvupyrähdyksellä poistuneet. Ennusteiden mukaan Suomessa palataan hitaan kasvun aikaan pandemian jälkeen. Tämänhetkinen hyvä tilanne ei saa sumentaa silmiä ja luoda harhaa siitä, että asiat ratkeavat itsestään. Myös yritysten väliset erot ovat suuria, mikä korostaa paikallisen sopimisen ja yrityskohtaisten ratkaisujen välttämättömyyttä, Hirvola sanoo tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat