Teknologiateollisuuden mukaan käänne parempaan on tapahtunut – uudet tilaukset, tilauskanta ja tarjouspyynnöt vahvistuneet

Onko Suomessa liian kallista pitää pystyssä teollisuuden työpaikkoja? Vieraana Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle ja Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto 13:10
Onko Suomessa liian kallista pitää pystyssä teollisuuden työpaikkoja?

Teknologiateollisuuden mukaan on tapahtunut selkeä käänne parempaan. Etujärjestö kertoo, että teollisuuden tilaukset kääntyivät viime vuoden lopulla selvään kasvuun. Myös tilauskanta vahvistui ja tarjouspyyntöjen määrä hypähti ylöspäin.

Epävarmuus sumentaa silti pidemmän ajan näkymiä. Epävarmuudesta kertoo, että vain vajaat 40 prosenttia suomalaisista teknologiayrityksistä arvioi tämän vuoden liikevaihtonsa olevan suurempi kuin viime vuoden.

– Teknologiateollisuudessa ollaan tällä hetkellä suunnilleen samassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Ennakkotietojen mukaan alan yritysten liikevaihto oli viime vuonna noin 83 miljardia euroa eli vajaat kaksi prosenttia enemmän kuin vuonna 2019, kertoo Teknologiateollisuuden pääekonomisti Petteri Rautaporras.

Viime vuoden viimeisen vuosineljänneksen tilauskertymä yllätti Teknologiateollisuuden. Rautaporras ei kuitenkaan uskalla vielä arvioida, että olisi tapahtunut pysyvä käänne parempaan.

Yritysten välillä on eroja. Suuri osa yrityksistä raportoi edelleen heikommista näkymistä.

Uusia tilauksia 60 prosenttia enemmän

Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat alan yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia loka-joulukuussa euroina peräti 60 prosenttia enemmän kuin edellisellä vuosineljänneksellä.

Tilauksia tuli 21 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana.

Tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa 10 prosenttia suurempi kuin syyskuun lopussa ja 4 prosenttia suurempi kuin vuoden 2019 joulukuussa.

Loppuvuoden tilauskehityksen perusteella voidaan siten arvioida, että teknologiateollisuuden liikevaihto on alkuvuonna suunnilleen samalla tasolla kuin vuosi sitten.

Lue myös:

    Uusimmat