Teinitytär luotti ennemmin sääsovellukseensa – meteorologi-isältä sivaltava kuitti

Amerikkalaismeteorologi kuittasi jäätävästi tyttärelleen, joka kertoi käyttävänsä sääsovellusta.

Chris Holcomb, on 18-vuotiaan Clairen isä, ja päämeteorologi atlantalaisella WXIA-TV -kanavalla. 

Claire käy lukion viimeistä vuotta, ja college siintää haaveissa. Holcomb kertoikin Buzzfeed-sivustolle, että mahdolliset college-valinnat ovat olleet iso puheenaihe perheessä viime aikoina. Siksi isä tiesikin tasan tarkkaan, kuinka sivaltaa tytärtään, kun tämä lähetti isälleen tekstiviestin, jota tämä ei arvostanut.

Holcomb oli juuri raportoinut televisiossa suurella itsevarmuudella ja perusteellisesti asiaa tutkittuaan, että lumisateen mahdollisuus oli alueella korkea. Kun hän lopetti, hän sai viestin tyttäreltään, joka ei luottanut isänsä arvioihin. Tyttären puhelimessaan käyttämä sääsovellus kertoi nimittäin, ettei lunta olisi tulossa. Holcomb julkaisi viestinvaihdon Twitterissä.

Jos twiitti kuvineen ei näy, voit katsoa sen täältä.

Claire: "Sääsovellus sanoo, että lunta ei sada."
Isä: "Kiitos. Ehkä sääsovelluksesi maksaa collegesikin."

Holcomb kertoo, että hänen ensimmäinen reaktionsa oli pyöritellä silmiään tyttären viestille ja vastata vain 'kiitos', mutta pian mukaan astui pikkumaisuus, ja isän oli pakko lisätä perään vielä kuitti tyttärelle.

Meteorologin seuraajat arvostivat isän heittoa, ja tämän twiitistä onkin tykätty jo yli 156 000 kertaa. Sitä on myös uudelleentwiitattu kymmeniä tuhansia kertoja.

"Paras. Vastaus. Ikinä", kommentoi toinen meteorologi kilpailevalta kanavalta.
"1 piste tyttärelle, 10 pistettä isälle", totesi puolestaan toinen Twitter-käyttäjä.

Lähde: Buzzfeed

***

Lue myös:

    Uusimmat