Teija* on kokenut elämässään väkivaltaa ja suuria menetyksiä. Hän on vuosien varrella oppinut, että oma apu on paras apu. Muutto toiselle paikkakunnalle auttoi Teijaa karkottamaan menneisyyden möröt ja löytämään uuden, tasapainoisen elämän.
Teija oli vain vuoden vanha, kun hänen isänsä tapettiin. Teijan ollessa kahdeksanvuotias äiti meni uusiin naimisiin, ja Teija sai velipuolen. Teija ei tullut toimeen uuden perheensä kanssa ja livisti 12-vuotiaana ulkomaille.
– Kiertelin kaverin kanssa liftaamalla Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Laivassakin pääsi matkustamaan pummilla, Teija paljastaa.
Lapset asuivat purkutuomion saaneissa taloissa ja ansaitsivat ruokarahat kerjäämällä. Reissaaminen päättyi, kun konsuli tuli tarkastamaan henkilöpapereita. Kun niitä ei ollut, lapset toimitettiin huumevankilaan yöksi ja lennätettiin Suomeen. Pian Teija karkasi kuitenkin takaisin tien päälle.
– Kiertelin melkein vuoden, kunnes päätin käydä koulun loppuun. Asuin yksin kolmen huoneen ja keittiön asunnossa. Äiti huiteli ties missä, Teija kertoo.
Saatuaan päästötodistuksen Teija muutti mummunsa luokse. Mutta eihän villi tyttö siellä kauan viihtynyt.
– Lähinaapurista löysin ukon itselleni ja sain ensimmäisen lapsen juuri kun täytin 17 vuotta. Samaan aikaan äitinikin tapettiin.
Kaksi avioliittoa
Teija teki talonmiehen hommia ympäri Helsinkiä. Perheeseen syntyi myös toinen lapsi. Teijan mies oli mustasukkainen, vaikka kävi itse vieraissa. Hän oli väkivaltainen ja hakkasi Teijan jopa sairaalakuntoon. Liitto kesti 20 vuotta.
– Tuli väsymys ja välinpitämättömyys. Yritin päästä miehestä eroon, mutta se tuli aina niin hulluksi, että parempi oli jäädä, Teija sanoo.
Pariskunta erosi, kun mies kihlasi nuoremman naisen, joka odotti tälle lasta. Ero oli vaikea, mutta Teija pääsi vihdoin eroon miehestä.
– Vuoden verran toimin yrittäjänä. Firmojen pyörittäminen oli kuitenkin liian rankkaa ja panin homman pakettiin, hän muistelee.
Teija meni toisen kerran naimisiin, mutta mies paljastui juopoksi. Työssä käyvä Teija ei jäänyt sitä katselemaan. Hän lähti kahdeksan vuotta kestäneestä liitosta ja hankki oman asunnon.
Teija hautasi yksin mummunsa ja vaarinsa. Hän oli saanut vaarilta vähän rahaa ja lähti matkustamaan. Teija on jo kahdeksanvuotiaana tehnyt töitä kirjasitomossa, nostanut perunaa ja siivonnut. Raskaan raadannan merkit alkoivat näkyä kehossa.
– Olin Indonesiassa kolme kuukautta. Siellä minut hierottiin hyväksi. Kiertelin myös Euroopassa, Teija kertoo.
Oma apu paras apu
Teija sai talousasiansa kuntoon ja auttoi poikiaan. Sitten ystävä sai kohtauksen ja löi Teijaa pampulla selkään, mikä heikensi Teijan kuntoa. Vuosi sen jälkeen Teijan nuorempi poika kuoli.
– Elämältä putosi pohja. Rupesin juomaan, Teija muistaa.
Kukaan ei rientänyt tueksi ja avuksi, vaikka Teija on aina auttanut muita ihmisiä. Hän ymmärsi, että hän voi auttaa vain itse itseään.
– Ihmettelen ihmisiä, jotka valittavat pienestä. Mikseivät he ota itseään niskasta kiinni? Kaikki on kuitenkin vain itsestään kiinni, Teija tietää.
Hänen luonaan käy paljon nuoria juttelemassa huolistaan. Teija neuvoo, että onnen eteen täytyy ponnistella. Työttömille Teija vakuuttaa, että töitä löytyy aina, kun vain viitsii tehdä.
Uusi alku uudella paikkakunnalla
Teija muutti kokonaan toiselle paikkakunnalle ja jätti taakseen seudun, jossa tapahtui koko ajan vain pahoja asioita. Hän on asunut neljä vuotta rivitaloasunnossa kahden koiransa kanssa. Menneestä elämästä on jäljellä vankilasta vapautunut poika ja kaksi lastenlasta.
Teija on ollut seitsemän vuotta sairauseläkkeellä. Hän yritti monta kertaa työelämään palaamista, mutta fyysinen ja henkinen kunto ei kestänyt.
– Elämäni on ollut väkivaltaista, ja siihen mahtuu paljon surua. Haen itseäni eläkkeelle ja kysyin psykologilta, mikä on ihmisen raja, kuinka paljon hän kestää. Hän näytti minua sormella, Teija kertoo.
– En ole kuitenkaan katkera, koska syön sillä vain omaa lihaani. Enkä jaksa olla vihainen.
Teija viihtyy yksin ja myöntää olevansa melko erakoitunut. Hänellä on kuitenkin paljon tuttuja internetissä. Siellä hän voi keskustella myös ystäviensä kanssa, jotka hän on tavannut ulkomaanmatkoillaan.
Riuskasti toimeen tarttuva Teija on oppinut hidastamaan tahtia. Hän tekee itselleen mielekkäitä asioita, kuten sisustaa. Kodin pitää olla sellainen, että siellä viihtyy. Entistä kotiaan Teija kuvailee välipysäkiksi, johon tutut pistäytyivät putkareissun jälkeen tai krapulassa pyytämään kahvia ja leipää.
– Kun täällä kävi kavereita, he sanoivat, että tänne ihan nukahtaa. Pelästyin, että onko täällä niin tylsää. Mutta he tarkoittivat, että täällä on nyt sellainen rauha, Teija iloitsee.
*) Nimi muutettu
Studio55.fi/Anette Lehmusruusu
Näin maailmaa pysyvästi kiertävä pariskunta elättää itsensä
Blogi paljasti: Näin vaarallisesti lentokentän vartaloskanneria huijataan!
Kuvat: Colourbox.com
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.