Teija* on kokenut elämässään väkivaltaa ja suuria menetyksiä. Hän on vuosien varrella oppinut, että oma apu on paras apu. Muutto toiselle paikkakunnalle auttoi Teijaa karkottamaan menneisyyden möröt ja löytämään uuden, tasapainoisen elämän.
Teija oli vain vuoden vanha, kun hänen isänsä tapettiin. Teijan ollessa kahdeksanvuotias äiti meni uusiin naimisiin, ja Teija sai velipuolen. Teija ei tullut toimeen uuden perheensä kanssa ja livisti 12-vuotiaana ulkomaille.
– Kiertelin kaverin kanssa liftaamalla Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Laivassakin pääsi matkustamaan pummilla, Teija paljastaa.
Lapset asuivat purkutuomion saaneissa taloissa ja ansaitsivat ruokarahat kerjäämällä. Reissaaminen päättyi, kun konsuli tuli tarkastamaan henkilöpapereita. Kun niitä ei ollut, lapset toimitettiin huumevankilaan yöksi ja lennätettiin Suomeen. Pian Teija karkasi kuitenkin takaisin tien päälle.
– Kiertelin melkein vuoden, kunnes päätin käydä koulun loppuun. Asuin yksin kolmen huoneen ja keittiön asunnossa. Äiti huiteli ties missä, Teija kertoo.
Saatuaan päästötodistuksen Teija muutti mummunsa luokse. Mutta eihän villi tyttö siellä kauan viihtynyt.
– Lähinaapurista löysin ukon itselleni ja sain ensimmäisen lapsen juuri kun täytin 17 vuotta. Samaan aikaan äitinikin tapettiin.
Kaksi avioliittoa
Teija teki talonmiehen hommia ympäri Helsinkiä. Perheeseen syntyi myös toinen lapsi. Teijan mies oli mustasukkainen, vaikka kävi itse vieraissa. Hän oli väkivaltainen ja hakkasi Teijan jopa sairaalakuntoon. Liitto kesti 20 vuotta.
– Tuli väsymys ja välinpitämättömyys. Yritin päästä miehestä eroon, mutta se tuli aina niin hulluksi, että parempi oli jäädä, Teija sanoo.
Pariskunta erosi, kun mies kihlasi nuoremman naisen, joka odotti tälle lasta. Ero oli vaikea, mutta Teija pääsi vihdoin eroon miehestä.
