Tehtaat kertovat kauppojen painostuksesta – vaatteiden ompelijat joutuivat takaisin töihin Bangladeshissa karanteenirajoituksista huolimatta

Painaako vastuullisuus vaatekaupoilla? 7:43
Painaako vastuullisuus vaatekaupoilla, kysyimme Uutisaamussa helmikuussa.

Sadat bangladeshilaiset tekstiilitehtaat ovat uhmanneet karanteenirajoituksia ja avanneet ovensa työntekijöille uudelleen.

Tehtaat sulkivat ovensa maaliskuun lopulla, mutta nyt osalta niistä kerrotaan, että vähittäiskaupat painostavat toimittamaan puuttuvia tilauksia. Suuret kansainväliset vaatebrändit ovat peruneet tai viivästyttäneet tilauksia miljardien eurojen edestä koronaviruspandemian vuoksi. Vaikutus Bangladeshiin on valtava, sillä maan vienti koostuu lähes yksinomaan tekstiiliteollisuudesta.

Maan tekstiiliteollisuutta edustavan yhdistyksen edustajan mukaan tehtaiden pitäminen suljettuina aiheuttaisi taloudellisen kriisin. Jos tehtaita ei avata, yritykset pelkäävät tilausten valuvan kilpailijoille esimerkiksi Vietnamiin ja Kiinaan.

'Yli neljä miljoonaa ihmistä työskentelee tuhansissa tekstiilitehtaissa eri puolilla Bangladeshia. Viime vuonna maasta vietiin tekstiilituotteita 35 miljardin dollarin edestä moniin tunnettuihin vähittäiskauppoihin.

"Pahempi kuin Rana Plaza"

Yksi tekstiilitehtaassa työskentelevä kertoo uutistoimisto AFP:lle kokeneensa, että hänen oli pakko palata töihin.

–  Koronaviruksen pelko on olemassa, mutta olen nyt enemmän huolissani työni, palkkojeni ja etujeni puolesta, 115 dollaria kuukaudessa tienaava työntekijä sanoo.

Työntekijöiden oikeuksia valvovat aktivistit pelkäävät, että töihin palaaminen saa covid-19-tapausten määrän räjähdysmäiseen kasvuun.

– Vaikutus voisi olla pahempi kuin Rana Plazan, sanoo aktivisti Kalpona Akter AFP:lle.

Vuonna 2013 tapahtuneessa Rana Plaza -tehtaan romahduksessa kuoli yli 1100 ihmistä.

168 miljoonan asukkaan Bangladeshissa on kirjattu Worldometer-sivuston mukaan noin 5  000 koronavirustartuntaa ja 140 kuolemaa eli alle yksi kuolemantapaus per miljoona asukasta. Asiantuntijoiden mukaan lukema on kuitenkin todennäköisesti todellisuudessa paljon suurempi, sillä potilaita ei ole testattu riittävästi.

Lue myös:

    Uusimmat