Päiväpalkka 2,5 euroa - MTV vieraili suomalaisketjujen käyttämällä tehtaalla Bangladeshissa

Kun MTV Uutiset pyysi vierailua Stockmann-konsernin käyttämälle tehtaalle, lupa järjestyi  puoli vuotta käytössä olleeseen uudenkarheaan rakennukseen pääkaupunki Dhakan kupeessa. Kyse on Maxcom Internationalin uusimmasta tehtaasta, jolla valmistetaan 2000 työntekijän voimin vaatteita muun muassa Stockmann-konserniin kuuluville suomalaisille muotiketjuille Seppälälle, Lindexille ja Stockmannille.

Maxcomin uusin tehdas on kahdeksankerroksinen ja taatusti yhtiön tehtaista parhaimmassa kunnossa. Sen vuoksi tehdasta esitellään medialle mielellään. Bangladeshin 4000 tehtaasta tämä vaatetehdas on selkeästi kärkipäästä.

- Olemme toki tarkastaneet kaikki muutkin tehtaamme. Tehtaiden rakenteet on käyty läpi ja niiden paloturvallisuus on kunnossa, tehtaanjohtaja Abul Mansur Ahmed vakuuttelee useaan otteeseen.

Tehtaanjohtajan mukaan Bangladeshissa on moni asia muuttunut viimevuotisten suurten tehdasonnettomuuksien jälkeen. Huhtikuussa tulee kuluneeksi vuosi Rana Plazan tehdasromahduksesta, jossa kuoli yli tuhat vaatetyöläistä.

- Onnettomuus muutti paljon. Kiinnitämme entistä enemmän huomiota mm. paloevakuointiharjoituksiin. Se, että koko rakennus saadaan evakuoitua, kestää vain reilun minuutin, laskee Ahmed.

10 tuntia päivässä, kuusi päivää viikossa - palkka 65 euroa kuussa

Kun tehtaanjohtajalta kysyy mahdollisuutta haastatella työntekijöitä, ensin TV-kameraa tiiviisti seuraava johtoporras nikottelee vastaan, mutta lopulta lupa kuitenkin heltiää. Haastattelu pitää tehdä tehtaanjohdon valvonnassa.

Salmaksi esittäytyvä ompelija sanoo työnsä olevan hyvä.

- Käsittelen tunnissa 60 shortsit. Ompelen niihin muun muassa tuotemerkit paikoilleen. Palkkaa saan kuukaudessa 7100 Bangladeshin takaa (65 euroa).

Päiväpalkka on näin ollen noin 2,5 euroa.

Tehtaanjohtaja keskeyttää haastattelun lisäämällä, että tehdas maksaa työntekijöille ylityökorvaukset. 

"Myymme vastuullisia vaatteita"

Stockmann-konsernilla on Bangladeshissa ostokonttori, joka hoitaa yhteydet konsernin käyttämille tehtaille. Tarkastuskäyntejä tehdään säännöllisesti ja niistä osa etukäteen ilmoittamatta. Maajohtajan mukaan sekä turvallisuusasiat että työolosuhteet ovat kunnossa.

- Mielestämme palkat ovat kunnollisia. Niillä saa Bangladeshissa ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä. Maksamme enemmän kuin 50 euron minipalkka on, summaa maajohtaja Suman Tripathi Stockmann-konsernin Bangladeshin toimistolta.

Bangladeshissa yleinen ongelma on, että tehtaat ketjuttavat tilauksiaan alihankkijoille, joiden työolosuhteet ovat yleensä kurjemmat kuin niillä tehtailla, joita kansainväliset muotiketjut käyttävät. 

Maajohtaja Tripathi kiistää, että tällaista tapahtuisi Stockmann-konsernin käyttämillä tehtailla.

- Vaatteemme on vastuullisesti valmistettu. Jos tehdas jää tällaisesta kiinni, sopimus irtisanotaan välittömästi, vakuuttaa maajohtaja Tripahti.

Bangladesh on yksi Stockmann-konsernin omien muotimerkkien tuotantomaista. Neljännes ostoista tulee sieltä. 

Lue myös:

    Uusimmat