Teemu Suninen vaikeni kriittisestä kysymyksestä MM-rallin jälkeen

M-Sport Fordin Teemu Suninen ajoi viidenneksi sunnuntaina päättyneessä Sardinian MM-rallissa.

Suninen sai kilpailuun mahtavan alun perjantaina, kun hän tykitti huikean pohja-ajan rallin ensimmäisellä erikoiskokeella. Suninen oli vielä avauspäivän jälkeen kilpailussa toisena, mutta lauantaina ja sunnuntaina Ford Fiesta WRC:n suorituskyky ei riittänyt MM-sarjan kärkikuljettajia vastaan.

Suninen taipui lopulta puolentoista minuutin erolla Hyundain Dani Sordolle, joka pääsi toisena perättäisenä vuotena juhlimaan ykköstilaa Välimeren saarella.

– Alussa pystyimme näyttämään erittäin vahvaa vauhtia hitaammilla pätkillä, jotka olivat kaikille uusia. Lauantain pätkät olivat nopeampia ja kaikille tuttuja, ja siellä totuus paljastui. Taistelemme samojen hankaluuksien kanssa kuin edellisissäkin ralleissa, Suninen totesi MTV Urheilulle.

– Meillä on hankaluuksia nopealla tiellä. Joko kuskit eivät osaa ajaa nopeita mutkia tai eivät osaa ajaa suorilla. Vahvasti näyttää siltä, Suninen letkautti.

M-Sport kierrättänyt vanhoja varaosia

Sunisen tavoitteena oli hyökätä edellään olleen Elfyn Evansin kimppuun rallin päätöspäivänä ja taistella kilpailun neljännestä sijasta. Yritys jäi kuitenkin piippuun.

– Aloitimme varovaisesti aamun ensimmäisen pätkän. Siellä oli ahtaita sumppuja, ja jos niissä otti liikaa vauhtia pois, se näkyi raa’asti kellossa. Sordolla oli sama juttu, vaikka hän ajoikin voittoon. Hänelläkin oli siellä vakava vauhdin puute, Suninen muistutti.

M-Sport Ford on paininut talousvaikeuksien kanssa, mikä on näkynyt muun muassa testien puutteena. MTV Urheilun tietojen mukaan M-Sport on kierrättänyt vanhoja varaosia edellisissä osakilpailuissa.

Loppuvuoden aikana ajetaan vielä kaksi osakilpailua – marraskuussa Belgiassa ja joulukuun alussa Italiassa Monzan F1-radan maisemissa. Kysymys kuuluukin, onko M-Sportilla riittävästi varaosia loppukauden kilpailuihin.

Tämän kysymyksen kohdalla Suninen vaikeni eikä antanut vastausta. 

Lue myös:

    Uusimmat