Teemu Selänne on kritisoinut voimakkaasti NHL-uransa viimeiseksi jäänyttä päävalmentajaa Bruce Boudreauta, joka pudotti hänet yhden ottelun ajaksi Anaheim Ducksin kokoonpanosta kevään 2014 pudotuspeleissä. Boudreau palaa nyt seitsemän vuoden takaisiin tapahtumiin Bob McCownin juontamassa podcastissa.
Selänne sanoi syksyllä 2014 julkaistussa elämäkertakirjassaan, ettei saavuttanut milloinkaan Boudreaun luottamusta. Peliaikaa ei tullut tarpeeksi, jotta maaleista elänyt hyökkääjä olisi voinut kukoistaa.
Kirjassaan Selänne myös vakuutti, että jos Anaheimin valmentajana olisi toiminut kuka tahansa muu, hän olisi jatkanut uraansa vielä kevään 2014 jälkeenkin.
Selänteen luottamus Boudreauta kohtaan koki kovan kolauksen aivan uran lopussa, kun kanadalaisluotsi jätti hänet kokonaan ulos kokonpanosta pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelussa Dallasia vastaan. Kyseessä oli vasta toinen kerta Selänteen pitkällä NHL-uralla, kun hänet istutettiin pudotuspeleissä katsomoon.
Selänne sai kuulla katsomokomennuksestaan harjoituksissa ennen neljättä ottelua.
– Odotin niin kauan, kunnes kaikki muut olivat lähteneet jäältä, ja luistelin Boudreaun luokse. Huusin suoraan päin hänen naamaansa, mitä ajattelin. Kysyin, mitä hänellä on minua vastaan. Sanoin, että siitä lähtien, kun hän oli tullut valmentajaksemme, hän ei ollut kunnioittanut minua. En koskaan saanut pelata ylivoimalla, tasavajaalla tai silloin, kun olimme pelin lopussa takaa-ajoasemassa. Pyysin häntä olemaan kerrankin rehellinen ja vastaamaan, Selänne sanoi kirjassaan Sportsnetin mukaan.

