Teemu Selänne avasi Jokerit-projektin epäonnistumista: "Olo on äärimmäisen pettynyt"

Jokerien omistusportaaseen siirtyvä Teemu Selänne lähetti viestin jääkiekkoväelle –"Buumi on tulossa" 3:42
Teemu Selänne oli optimistinen Jokereiden nostamisesta takaisin SM-liigaan heinäkuun alussa.

Teemu Selänteen kasvoilla toiminut Naurava Narri Oy ilmoitti sunnuntaina, että se vetäytyy neuvotteluista Jokereiden tuomiseksi takaisin SM-liigaan. Selänne kommentoi asiaa yhtiön tiedotteen jälkeen Twitterissä.

Teemu Selänne oli vielä heinäkuun alussa vahvasti sitä mieltä, että hän on mukana Jokereiden paluuprojektissa SM-liigaan.

– Parin viikon päästä tulee enemmän uutisia, mutta voin Jokerifanina sanoa, että kaikki näyttä hyvältä ja voitte olla innoissanne. Hienoja asioita tulee tapahtumaan, Selanne sanoi heinäkuussa.

Projektista ei kuitenkaan kuulunut mitään pitkään aikaan ennen kuin sunnuntaina tuli tiedote, että projekti on kaatunut.

Selänne ilmaisi pettymyksensä Twitterissä tiedotteen julkaisemisen jälkeen.

– Tällä kertaa emme ikäväksemme päässeet Jokerit RY:n kanssa yhteisymmärrykseen. Olo on äärimmäisen pettynyt, Selänne muun muassa totesi.

Jokerit irtautui jääkiekon venäläisestä KHL-sarjasta sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainaan. Jokerit ilmoitti, että seuran tavoitteena on palata SM-liigaan kaudeksi 2023-2024, mutta matkassa on ollut mutkia. Muun muassa Jokereiden kotiareena Helsingin Ilmalassa on venäläisomistuksessa, ja venäläiskansalaisiin kohdistuvien boikottien takia hallissa pelaaminen ei ole ollut mahdollista.


Lue myös:

    Uusimmat