Tee nämä asiat ennen kuin täytät 60
Kymmenvuosien täyttäminen on aina erityistä, mutta 60 ikävuotta saattaa tuntua tavallistakin isommalta paalulta. Mitä siihen ikään mennessä olisi hyvä olla tehnyt tai oppinut? Grandparents-verkkosivuston kokoaman listan avulla siirtymästä voi tehdä helpomman.
Hanki uusia ystäviä
Vaikka oman ikäluokan edustajien seura tuntuu luontevalta ja on hyvä vertaistuen lähde, joskus tällaisella porukalla on myös tapana vain jämähtää paikoilleen marisemaan. Nuoremmilta ystäviltä voi ammentaa tuoreita ideoita ja intoa, ja toisaalta vanhempi ikäpolvi pystyy antamaan heille inspiraatiota ja toivoa. Uusia tuttavuuksia voi löytää vaikka jooga- tai jumppatunnilta, kansalaisopiston kurssilta tai koirapuistosta.
Jätä paha tapa
Ikinä ei ole liian myöhäistä lopettaa tupakointi, pudottaa painoa tai alkaa harrastaa liikuntaa. Tulokset ovat kouriintuntuvia: stressi vähenee, energia lisääntyy ja terveysongelmat lieventyvät. Mikä parasta, voit lopettaa itsesi ruoskimisen ja päästä eroon huonosta omastatunnosta.
Anna anteeksi
Anna anteeksi sinua huonosti kohdelleille. Pyydä myös anteeksiantoa niiltä, joita olet itse kohdellut huonosti. Katkeruudessa piehtaroiminen on kuin joisi myrkkyä ja toivoisi jonkun toisen kuolemaa. Siihen kuluu turhaa energiaa, ja se ruokkii pahaa oloa. Päätä, että 60-vuotiaana elät ilman katkeruutta.
Herätä vanha intohimosi henkiin
Oletko aina rakastanut pyöräilyä? Rajoittuvatko pyöräretkesi kuitenkin viikonloppuisiin kauppareissuihin? Ala harjoitella enemmän! Kun lisäät säännöllistä treeniä, niin ehkä kuusikymppisenä voit jo viettää kesää polkemalla vaikka Kuninkaantietä Helsingistä Tammisaaren kautta Turkuun. Vastaavanlaisia tavoitteita voi asettaa muillekin harrastuksille.
Opettele optimistiksi
Et ehkä ole syntyjään optimisti, mutta nyt on hyvä aika alkaa harjoitella. Miten? Etsi ratkaisuja haasteisiin. Pidä kiinni aikeistasi silloinkin, kun asiat eivät mene hyvin. Ymmärrä kiitollisuuden voima. Hallitse elämää sen sijaan, että vain reagoisit siihen. Hakeudu positiivisuutta huokuvien ihmisten seuraan. Pyschological Bulletin -julkaisussa vuonna 2012 ilmestyneen, Harvardissa tehdyn tutkimuksen mukaan positiiviset tunteet näyttävät vähentävän sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.
Puuhaile itseksesi
Et tarvitse ketään toista bongataksesi lintuja, perustaaksesi yhden miehen tai naisen elokuvakerhon, perehtyäksesi puutarhanhoitoon tai vaikka leipoaksesi kuppikakkuja. Omasta seurasta pitää pystyä nauttimaan, sillä se on ainoa seura, jonka läsnäoloon voi todella luottaa. On ihan okei puhua, nauraa ja lauleskella itselleen – ja itsekseen.
Ala säästää
Ala miettiä vaellusreissusi tai Karibian-risteilysi kustantamista jo nyt. Tee konkreettinen säästösuunnitelma, jonka avulla saavutat unelmasi.
Lähde: Grandparents.com
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
06:26
Turkissa ratkeaa tänään, jatkuuko Erdoganin valtakausi – "Vastakkain on nyt kaksi haukkaa"
-
06:07
Mediat: Yhdysvalloissa päästy alustavaan sopuun velkakaton nostamisesta
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
Lataa lisää