Teatro Real avattiin 70 vuoden tauon jälkeen

Madridin legendaarinen Teatro Real on avattu oopperatalona yli 70 vuoden tauon jälkeen. Espanjan kuningas Juan Carlos ja kuningatar Sofia avasivat oopperan virallisesti juhlallisissa seremonioissa lauantai-iltana.

Teatro Real eli kuninkaallinen teatteri oli yksi Euroopan parhaista oopperoista vuosina 1850-1925. Se sijaitsee vastapäätä kuninkaallista palatsia keskellä Espanjan pääkaupunkia. Vuosien kovan käytön jälkeen, ja suuren oopperan kummitusta muistuttavan huonon onnen seurauksena kunnioitusta herättävä kivirakennus kuitenkin raunioitui ja hylättiin.

Vuonna 1966 rappeutuneessa rakennuksessa alettiin pitää konsertteja. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin maan kulttuuriministeriö päätti sulkea sen uudelleen ja kunnostaa entiseen loistoonsa oopperatalona. Tavoitteena oli, että komeus valmistuisi vuodeksi 1992, jolloin Madrid oli Euroopan kulttuuripääkaupunki.
Toisin kävi, sillä epäonni iski jälleen. Lukuisten vahinkojen ja virhearviointien vuoksi ooppera valmistui vasta kymmenen vuoden työn ja yli 740 miljoonan markan kustannusten jälkeen.

Kuninkaallinen teatteri avataan yleisölle ensi lauantaina espanjalaisella oopperalla, jota tähdittää Placido Domingo. Domingo laulaa Manuel de Fallan oopperassa "Jumalalliset sanat". Talon loppukausi sisältää yhdeksän oopperaa, kansainvälisiä solistikonsertteja, baletteja ja sinfoniakonsertteja.
Avajaisyleisö oli yhtä mieltä siitä, että ooppera ansaitsee yhä maineensa Etelä-Euroopan parhaan akustiikan omaavana areenana.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat