Vieraannuttamisen haitat voivat näkyä vielä aikuisiälläkin erilaisina tunne-elämän ongelmina.
Lasten vieraannuttamista esiintyy noin joka kymmenennessä erossa ja noin joka neljännessä pitkittyneessä huoltoriidassa, kertoo Ensi- ja turvakotien liiton erityisasiantuntija Johanna Vaitomaa.
Vieraannuttaminen on haitan aiheuttamista lapsen ja toisen vanhemman väliselle suhteelle. Vieraannuttava vanhempi saattaa esimerkiksi mustamaalata toista vanhempaa tai rajoittaa lapsen ja vanhemman välisiä kontakteja.
– Vieraannuttava vanhempi voi esimerkiksi keksiä ajalle, jolloin lapsen on tarkoitus nähdä toista vanhempaansa, jotain niin kivaa tekemistä, että lapsi ei haluakaan lähteä – ikään kuin lapsi itse tulisi siihen johtopäätökseen, vaikka taustalla on lapsen mielen manipulointia, Vaitomaa kuvailee.
Vaitomaan mukaan 9–15-vuotiaat lapset saattavat olla erityisen alttiita vieraannuttamisen vaikutuksille, sillä pienemmät lapset elävät enemmän hetkessä eivätkä välttämättä vielä ymmärrä, mitä vieraannuttava vanhempi tavoittelee tai toivoo lapselta.
Vaikka lapsella olisi ollut elämänsä aikana myönteinen suhde kumpaankin vanhempaansa, lapsi voidaan silti onnistua vieraannuttamaan todella pahasti. Pahimmassa tapauksessa välit toiseen vanhempaan katkeavat täysin.
Lue myös: Miksi ihmiset eroavat, vaikka välittävät vielä toisistaan? 6 yleistä syytä
Monenlaista haittaa lapselle
Vaitomaa muistuttaa, että lapsi pyrkii aina säilyttämään perheen yhteyden ja usein toivoo, että vanhemmat palaisivat yhteen. Vieraannuttaminen on lapselle hyvin raskas ja painostava tilanne, jossa liittoutuminen toisen vanhemman kanssa voi tuntua ainoalta selviytymiskeinolta.
Vaitomaan mukaan vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa lasta kohtaan, ja sillä voi olla todella laaja-alaisia vaikutuksia lapsen hyvinvointiin. Vieraannuttaminen voi aiheuttaa lapselle esimerkiksi syyllisyyttä, masennusta, luottamusongelmia ja ahdistusta. Lapselle voi tulla myös psykosomaattista oireilua, kuten uniongelmia, päänsärkyä tai vatsakipua.
– Tiina Maria Miettisen vuonna 2022 julkaistun väitöstutkimuksen mukaan vieraannuttamista kokeneilla nuorilla on myös korkeampi riski itsetuhoisuuteen, Vaitomaa sanoo.
Vieraannuttamisen haitat voivat näkyä vielä aikuisiälläkin erilaisina tunne-elämän ongelmina.
Taustalla katkeruutta tai kostonhimoa
Vaitomaan mukaan vieraannuttavan käytöksen taustalla vaikuttavat usein katkeruus ja kostonhimo: vanhemmalla voi olla vaikeuksia päästää irti päättyneestä parisuhteesta, ja kun hän ei kykene käsittelemään omia tunteitaan, hän siirtää niitä lapseen.
– Vieraannuttavasti toimivalla vanhemmalla on myös kyvyttömyyttä tuntea empatiaa: hän ei näe tilannetta lapsen näkökulmasta eikä ota huomioon, millaista haittaa hänen omasta toiminnastaan on lapselle. Taustalla voi vaikuttaa jokin persoonallisuushäiriö, tyypillisimmin narsismi. On lapsen etu, että hänellä säilyy hyvä suhde kumpaankin vanhempaan.
Vaitomaan mukaan joissakin tapauksissa vieraannuttamisen motivaationa voi toimia myös ylisuojelevuus tai kontrollintarve. Jos jo perhe-elämän aikana vain toinen vanhempi on määritellyt, mikä on oikea tapa hoitaa tai kasvattaa lasta, eron jälkeen vanhemmalla voi olla vaikeutta luottaa toisen vanhemman vanhemmuuteen.
Lue myös: Tuntuuko, ettet koskaan pääse yli erosta? Tutkimus paljastaa hyviä uutisia
Ammattilaisilla enemmän työkaluja
Vieraannuttaminen haastaa ammattilaisia, sillä vieraannuttamistilanteita voi olla todella vaikea tunnistaa. Asiassa on kuitenkin menty eteenpäin viime vuosina: asia on ollut paljon esillä, ja ammattilaisilla on entistä enemmän työkaluja vieraannuttamisen tunnistamiseen, kertoo Helsingin yliopiston oikeuspsykologian dosentti ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava tutkija Taina Laajasalo.
– Vieraannuttamisen torjunta on nyt myös mukana hallitusohjelmassa.
Laajasalon mukaan vastuu vieraannuttamisen tunnistamisesta jakaantuu tyypillisesti useille eri tahoille. Mukana voi olla esimerkiksi lastensuojelu, terveydenhuolto, lastenpsykiatria ja jopa poliisi, jos taustalla on väkivaltaepäilyjä tai -väitteitä. Tilanteisiin voi liittyä myös useita oikeusprosesseja.
Vieraannuttamisen tunnistamista vaikeuttaa Laajasalon mukaan esimerkiksi se, että lapselta voi olla vaikea saada tietoa. Vanhempien kuvaukset taas voivat poiketa radikaalisti toisistaan, jolloin ammattilaisten voi olla vaikea tietää, kumman sanaan tulisi luottaa.
Pahimmillaan voi käydä niin, että ammattilaiset puoltavat vieraannuttavan vanhemman tarinaa, ja päätökset lapsen huollosta tehdään tältä pohjalta.
– Esimerkiksi oikeusprosesseissa olisi tärkeä avata mahdollisimman konkreettisesti, millaista vieraannuttamiskäytöstä tai -toimintaa juuri tässä perheessä on ollut, sillä vieraannuttaminen on hyvin laaja termi ja sen alle voi kätkeytyä monenlaista. Tärkeää on myös erottaa toisistaan vieraantuminen ja vieraannuttaminen – lapsen ja vanhemman suhde voi katketa ja kärsiä myös muista kuin vieraannuttamiseen liittyvistä syistä.
Laajasalo kannustaa niitä vanhempia, joita vastaan lasta vieraannutetaan, hakemaan apua. Apua voi hakea esimerkiksi perheneuvolasta, työterveyshuollosta tai järjestöjen eropalveluista.
Vanhempien olisi tärkeä pyrkiä pitämään lapsiinsa mahdollisuuksien mukaan yllä edes jonkinlaista yhteyttä.
– Tässä yhteydenpidossa olisi hyvä yrittää olla provosoitumatta vieraannuttavan vanhemman toiminnasta ja tarjota lapselle turvallista läsnäoloa.