Tatu, Tayong ja lottovoitto

Viime aikoina on puhuttu paljon kestävyysvajeesta, ikärakenteen muutoksesta, ikäsidonnaisista julkisista menoista ja kannustinloukuista. Monen suomalaisen tai vaikkapa ulkomailla pitkään asuneella on vaikeuksia ymmärtää näitä termejä, ja sitä mistä lopulta on oikein kyse. Helpompaa ja yksinkertaisempaa olisi varmaankin puhua eläkepommista, vanhustenhoidon kassakriisistä, yli varojen elämisestä ja työn vieroksumisesta. Tuntuu kuitenkin siltä, että ikävistä asioista on jotenkin helpompaa puhua kapulakielellä.

Hallitus on oikeilla linjoilla yrittäessään kannustaa ihmisiä valittamisen sijasta töihin, jos niitä siis vielä jostakin löytyy. Se haluaisi laajentaa muun muassa velvollisuutta ottaa vastaan töitä kauempaa kuin 80 km etäisyydeltä, helpottaa lyhytaikaisiin työsuhteisiin pääsyä ja pienen palkan maksamista siten, ettei se automaattisesti vaikuttaisi työttömyyskorvauksiin. Mutta nämä ajatukset eivät tunnu kaikelle kansalle kelpaavan.

Tuntuu kummalliselta lukea samaan aikaan juttuja nuorista työttömistä, jotka mieluummin elävät avustuksilla kuin ottavat vastaan "paskatöitä". Syrjäytyneistä nuorista pauhataan kaikilla kanavilla, mutta hampurilaisravintolat eivät saa värvättyä töihin millään nuorta väkeä.

Tatu paljasti sosiaalisessa mediassa, että avustuksilla tulee hyvin toimeen ja kaikkien maksujen jälkeen tuhlattavaakin jää yli 400 euroa.

Jos Tatu menisi esim. Helsingin keskustan vaatekauppaan tai hampurilaisravintolan myyjäksi hän saisi 9,23 euroa tunnissa. Viikossa hän ansaitsisi siis bruttona alle 350 euroa. 1400 euron kuukausipalkasta pitäisi maksaa verot, asuminen, bussikortit jne. Miksi maksaa siis itse mitään, jos avustukset hoitavat asian?

Tamperelainen Mika on ollut työttömänä puolitoista vuotta. Hänen mielestään hallituksen aikomus laajentaa velvollisuutta ottaa vastaan työtä yli 80 kilometrin päästä on kyykyttämistä. Hän ei missään tapauksessa aio matkustaa Tampereelta Helsinkiin töihin, vaan on mieluummin ilman töitä. Ei vaikka työmatkoihin menevät kulut saa vähentää verotuksessa 600 euron omavastuun jälkeen 7000 euroon asti.

Kun kerroin taannoin kiinalaisille hyvinvointivaltio Suomen ongelmista, niin sain osakseni epäuskoista hihittelyä. Kiinalaiselle 2-3 tunnin yhdensuuntainen työmatka on arkea. 1400 euroa on unelmaliksa, ja työttömyyskorvaus läntisen hyvinvointivaltion kummallisuus.

– Miten sinne pääsisi töihin, he tivasivat.

– Ei kovinkaan helposti. Lisäksi verot ovat kovat ja ilmasto kylmä, vastasin. Kerroin, että veroja kyllä yritetään kiertääkin. Selitin, että taannoin eräs eläkeläisherra sai miljoonan euron mätkyt, kun 10 miljoonan talletus paljastui veroparatiisi Liechtensteinissa. Kerroin myös, että dementia on Suomessa vakava vanhusten ongelma. Tämäkään vanha herra ei osannut mitenkään selittää, miten 10 miljoonaa oli hänen tilillensä joutunut.

Mutta takaisin Kiinaan. Tayong haluaisi kovasti tehdä töitä vaikka sitten 6000 kilometrin päässä Suomessa.

Hän on etsinyt töitä Kiinassa viime kesäkuusta lähtien. Perheeseen kuuluu kaksi kouluikäistä lasta. Vaimo on myyjänä supermarketissa ja perhe on tällä hetkellä täysin vaimon tulojen varassa. Palkka on noin 350 euroa kuukaudessa. Tayongille kelpaisi mikä tahansa työ, mutta vielä ei ole natsannut. Tayong on ollut töissä joissa matka työpaikalle kesti vähintään 2-3 tuntia. Monet hänen ystävänsä ovat töissä eri puolilla Kiinaa ja tapaavat perhettään vain kerran vuodessa kiinalaisen uuden vuoden aikaan.

Ja muuten ne harvat nokialaiset, jotka ovat vielä Pekingissä, matkustaisivat joka päivä töihin ruuhkasta riippuen vähintään kaksi tuntia/ siivu, jolleivat työt Nokialla olisi loppuneet

Tayongin suurin unelma olisi kuitenkin saada lapset opiskelemaan yliopistoon. Kiinassa se on hänen lapsilleen mahdotonta. Kun kerroin, että opiskelu on Suomessa vieläpä ilmaista, hän arveli , että on varmaan lottovoitto syntyä Suomeen.

Lue myös:

    Uusimmat