Tätä kiusallista tilannetta ei nähty tv-kuvissa – F1-kuski marssi pois polvistumisen jälkeen

F1-kuskit osoittivat myös Itävallan toisen osakilpailun yhteydessä tukensa rasismin vastaiselle taistelulle. Kansainvälisissä tv-kuvissa ei tosin keskitytty ensimmäisen kisaviikonlopun tavoin kuskien polvistumisiin.

Paikalla olleiden F1-toimittajien mukaan osa kuskeista jätti jälleen polvistumatta. Kaikilla oli kuitenkin – yhtä miestä lukuun ottamatta – rasismin vastaista taistelua tukeva t-paita.

Paita oli nimittäin unohtunut Haasin Kevin Magnussenilta. Tanskalaiskuski joutui samalla kiusalliseen tilanteeseen, koska hän ei ilmeisesti halunnut antaa kuvaa, että hän ei ole mukana mielenilmauksessa.

F1-toimittaja Chris Medland kertoi mitä Magnussen teki, kun polvistuminen päättyi ja oli kansallislaulun vuoro.

– Magnussenilla ei näytä olevan hänen t-paitaansa, joten hän taisi hyväksyä saavansa ison sakon kävelemällä pois kansallislaulun aikana. Oletan, ettei hän halunnut näyttää, ettei anna tukeaan asialle, pohti Medland.

Katso twiitit alta.

Lue myös:

    Uusimmat