Julkisen liikenteen työntekijöissä sekä kiinteistö- ja sosiaalialalla on kaikkein eniten masentuneita ihmisiä. Näin väittää masennuksen yleisyyttä 55 eri ammatissa selvittänyt, Social Psychiatry and Psychiatric Epistemology -julkaisussa ilmestynyt tutkimus.
Tiedot perustuvat Pennsylvanian osavaltiossa vuosina 2002–2005 työskennelleiden ihmisten vakuutuskorvauksiin. Selvitystä olivat tekemässä muun muassa Cincinnatin yliopiston sekä CDC:n eli Yhdysvaltain sairauksien valvonnasta ja ehkäisystä vastaavan viranomaislaitoksen tutkijat.
Julkisen liikenteen työntekijöistä masentuneita oli kerättyjen tietojen perusteella 16,2 prosenttia. Seuraavina tulivat kiinteistöalalla työskentelevät 15,5 prosentilla ja sosiaalityöntekijät 14,8 prosentilla. Jäljessä seurasivat muun muassa teollisuudessa, lakipalveluissa ja kustannusalalla työskentelevät.
Korkeimmat masennusluvut sisältäneet alat vaikuttivat olevan sellaisia, joilla vaaditaan usein tai vaikeita vuorovaikutustilanteita asiakkaiden kanssa. Lisäksi kyseisillä aloilla stressitaso on korkea ja fyysinen aktiivisuus vähäistä.
Jo aikaisemmissa tutkimuksissa kerrotaan havaitun, että masennuksen riski on suurin ammateissa, joissa vaaditaan paljon vaivaa ja huomiota, mutta jotka sisältävät hyvin vähän mahdollisuuksia päätöksentekoon tai itsenäisyyteen.
Vähiten masentuneita oli tuoreen tutkimuksen perusteella vapaa-aikaan ja virkistystoimintaan keskittyneillä aloilla. Esimerkiksi urheilun ja esiintyvien taiteiden parissa työskentelevistä masentuneita oli 6,9 prosenttia. Kaiken kaikkiaan töissä, joihin sisältyi enemmän fyysistä aktiivisuutta ja ulkona oloa, näkyi vähemmän masentuneisuutta.
Masennuksen suhteen ”keskivertoaloiksi” osoittautuivat koulutus-, ravintola- ja tekniikan ala, terveydenhuolto sekä raskas kuljetus.
Masennuksen määritelmä oli tutkimuksessa laajempi kuin Yhdysvalloissa käytössä oleva, kansainväliseen tautiluokitukseen perustuva diagnoosi: masennuksena pidettiin myös mitä tahansa sairautta, jossa masennus on yhtenä osana, kuten kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Lisäksi mukaan laskettiin tapaukset, joissa masennus ei ollut hoitoon hakeutumisen ensi- vaan toissijainen syy.