Eino Heiskanen hyppää mukaan Putoukseen.
Putous palaa alkuvuonna tv-ruutuihin jo 16. tuotantokauden voimin. Tulevalla kaudella sinipaitoihin pukeutuu neljä aiemmilta kausilta tuttua putouslaista sekä kaksi ensikertalaista, joista toinen on Eino Heiskanen.
Heiskanen valmistui vuonna 2016 Teatterikorkeakoulusta, ja on sen jälkeen työskennellyt useissa suomalaisissa teattereissa. Suurin elokuvaprojekti, jossa hän on tähän mennessä ollut mukana, on Tuntematon sotilas (2017).
Putous on Heiskaselle näyttelijänä täysin uudenlainen kokemus, johon hän hyppää mukaan innostuneena ja hyvillä mielin.
– Minusta tuntuu, että elokuvapuolella minut valitaan helposti aika vakaviin rooleihin. Nyt pääsen näyttämään tällaisen irrottelevamman puolen itsestäni, joka on varmasti ollut monelta pimennossa, hän tuumaa.