Salkkareihin saapuu uusi kasvo, kun näyttelijä Juho Orpanan esittämä hahmo astelee sarjaan.
Näyttelijä Juho Orpana saapuu Salkkareihin syksyn aikana. Miehen esittämän hahmon henkilöllisyys on vielä toistaiseksi mysteeri eikä hän saa siitä vielä hiiskua.
Orpanalle itselleen on kertynyt näyttelijän kokemusta jo useammalta vuodelta ja erityisesti hänelle on kertynyt CV:seen poliisin rooleja. Hänet on nähty muun muassa sarjoissa Nyrkki ja Syke.
– Luulen, että oma kiinnostus ja harrastuneisuus ovat ajaneet poliisin tai viranomaisen rooleihin. Mutta nyt Salkkareissa on hauskaa hypätä aivan toisenlaiseen rooliin, Orpana kertoo.
Katso Salattujen elämien Instagram-livestä Orpanan haastattelu. Mukana livessä myös näyttelijät Johanna Anttila ja Axel Milliam.
Hän pyörittää myös ystävänsä kanssa Karhun pojat -nimistä ryhmää, joka roolittaa näyttelijöitä viranomaisten rooleihin erikokoisiin elokuva- ja tv-tuotantoihin. He myös konsultoivat viranomaisia käsikirjoituksiin ja opastavat näyttelijöille muun muassa aseen käyttöä kohtauksiin.
Salkkareihin mies päätyi perinteisesti koekuvausten kautta.



