Matkustajakoneen maahansyöksy tallentui videolle: 62 kuollut lentoturmassa Etelä-Venäjällä

Flydubain maahansyöksy tallentui videolle 0:40

Yhteensä 62 ihmistä sai surmansa, kun Dubaista Donin Rostoviin matkannut matkustajakone syöksyi maahan Etelä-Venäjällä. Turma tapahtui hieman ennen aamukolmea Suomen aikaa, ilmoitti Venäjän hätätilaministeriö.

Kone oli kierrellyt kenttää toista tuntia erittäin kovassa tuulessa ja sateessa ennen kuin kapteeni päätti yrittää laskeutumista. Toinen laskeutumisyritys päättyi katastrofiin, kun kone ei päätynyt kiitoradalle, vaan syöksyi maahan ja syttyi tuleen. Palon saaminen hallintaan kesti toista tuntia. 

Uutistoimisto Tassin mukaan turmassa kuolivat kaikki koneessa olleet. Paikallisen ministeriön edustaja kertoi Tassille, että koneessa oli 55 matkustajaa ja seitsemän hengen miehistö. Flydubain mukaan 55 matkustajasta 33 oli naisia ja 18 miehiä. Neljä matkustajista oli lapsia.

Flydubai -yhtiön Boeing 737 -kone hajosi kappaleiksi, joita levisi yli 1,5 kilometrin alueelle putoamispaikasta. Pelastustöissä on ollut yli 700 ihmistä. Varsinainen onnettomuuspaikka oli noin 250 metrin päässä kiitoradasta. 

Venäläisviranomaiset sanoivat turman jälkeen pitävänsä onnettomuuden alustavana syynä lentäjän virhettä.

Donin Rostovin kentältä oli ohjattu useita lentoja surkean sään vuoksi noin 300 kilometrin päähän Krasnodarin kentälle. 

– Sää oli kauhea. Koko kone vapisi karmealla tavalla, kuvaili nimettömänä pysytellyt, Krasnodarin kentälle laskeutuneessa koneessa ollut matkustaja LifeNews -kanavalle.   

Turmakone oli arabiemiraattilaisen Flydubai-lentoyhtiön ja mallia Boeing 737. Flydubai tiedotti Facebookissa, että kyseessä oli Dubaista Donin Rostoviin matkannut yhtiön lento FZ981.

Lue myös:

    Uusimmat