Silminnäkijä: Turmakone syttyi palamaan Moskovan yllä ennen putoamista – katso karut kuvat ja video onnettomuuspaikalta

Video: Pudonnut venäläiskone tuhoutui turmassa täysin 1:25

Silminnäkijän mukaan Venäjän turmakone syttyi palamaan nousun jälkeen ja putosi, kertoo venäläinen uutistoimisto Interfax. Onnettomuuspaikalta julkaistuissa kuvissa ja videossa näkyy, että lentokoneesta irtosi törmäyksessä suuri määrä romua.

Venäläisviranomaisten mukaan kaikki koneessa olleet 71 ihmistä kuolivat onnettomuudessa. Pelastusviranomaisten mukaan ihmisillä ei ole ollut mitään mahdollisuutta selviytyä. 

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Lentoyhtiö Saratov Airlinesin kone putosi lähes heti nousun jälkeen Moskovan Domodedovon kentän kentän lähellä tänään iltapäivällä. Kone oli matkalla Orskin kaupunkiin lähellä Kazakstanin rajaa, mutta hävisi tutkasta vain kaksi minuuttia nousun jälkeen.

Teksti jatkuu kuvien jälkeen.

Orskin lentokentällä on odotettu alkuillasta lisätietoja turmasta, vaikka pahimmat uutiset tiedettiin lähes heti.

Interfaxin mukaan lennolla oli venälisten lisäksi yksi sveitsiläinen matkustaja.

Presidentti Vladimir Putin on jo lähettänyt surunvalittelunsa omaisille, samoin lentoyhtiö. Hän aikoo lykätä matkaansa Sotshiin onnettomuuden takia.

Turmakone kuului Saratov Airlines -yhtiölle, ja se oli seitsemän vuotta vanha ja hyvässä kunnossa. Myöskään sää ei selitä turmaa, ilmassa oli lunta muttei mitään kovin poikkeavaa.

Tutkijalautakunnan mukaan lentokapteeni ei ilmoittanut lennon aikana mistään toimintahäiriöistä koneessa.

Lentoliikenteen seurantapalvelu Flightradar24 kertoo Twitterissä, että turmakone oli seitsemänvuotias Antonov An-148.

Venäläinen matkustajakone syöksyi maahan Moskovan lähistöllä 1:35

Lue myös:

    Uusimmat