Presidentti Sauli Niinistö MTV Uutisille: Toivotaan että kireä tunnelma Ukrainan rajalla purkautuisi

Kiristynyt tilanne Ukrainan rajalla on herättänyt paljon huolta kansainvälisesti. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö rauhoitteli tilannetta tänään MTV Uutisten haastattelussa. Niinistön mukaan keskustelunavaus Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien välillä on tärkeä myös Ukrainan tilanteen kannalta.

– Minusta se (keskustelunavaus) on varsin merkittävä. On hyvä nähdä, että halutaan kuitenkin pitää tuollainen isompi kuva liikkeellä eli keskusteluyhteys. Siinähän sitten sovittiin mahdollisesta huipputapaamisesta presidenttien välille, joka osoittaa, että sitä keskusteluyhteyttä halutaan myös jatkaa. Se on meille kaikille tärkeää, Niinistö sanoo.

Presidentti toivoo, että yhteys tasaisi tilannetta maailmalla.

– Toivottavasti vaikuttaa edes hivenen tasaavasti ehkä sitten. Parhaillaan Ukrainassa tapahtuu paljon ehkä sittenkin siihenkin tilanteeseen tuolla yhteydenotolla saattaa olla vaikutuksia.

– Epäilemättä huolimatta siitä, että tällainen tietynlainen iso kuva haluttiin näyttää, että keskusteluyhteys on, me tulemme varmasti näkemään kyllä aika ärhäkkääkin mielipiteiden vaihtoa. Nyt on viitattu siihen, että Yhdysvallat on asettamassa uusia pakotteita Venäjälle. Epäilemättä tästä syntyy ärhäkkä kuva, tasavallan presidentti sanoo MTV Uutisille.

Niinistö korostaa keskusteluyhteyden säilymistä

Niinistön mukaan ärhäkkää menoa tullaan näkemään nimenomaan diplomatian tasolla. Presidentin mukaan tärkeintä kuitenkin on, että keskusteluyhteys Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä säilyy.

– Tuleeko huippukokous? Toivon mukaan. Se, missä se on, on kyllä vähän sivuseikka. Tärkeintä meillekin Suomessakin on tietysti se, että maailmassa vallitsee keskusteluyhteys.

Presidentti Niinistö uskoo, että presidentti Joe Bidenin ja presidentti Vladimir Putinin yhteydenpidolla voi olla vaikutusta myös Ukrainan tilanteeseen.

– Toivottavasti sillä on joku vaikutus. Kumpikin kertoi, että Ukraina oli myös esillä. Kannattaa nyt huomata, että olen itse käynyt presidentti Putinin ja presidentti Zelenskyin kanssa keskusteluja. Tilanne on tietysti hyvin kriittinen, mutta ehkä voimme kuitenkin olla siinä suhteessa toiveikkaita, ettei pahempaa eskalaatiota tapahtuisi.

– Toki aina on ihan sattumankin mahdollisuuksia ja ne ovat tietysti vakavia asioita. Kiinnitin itse huomiota siihen, että Venäjän puolustusministeri Šoigu nyt ilmoitti, että Ukrainan rajan tuntumassa on meneillään Venäjän sotaharjoitus. Samaa viittasi myös presidentti Putin eilen, jos näin on, niin harjoitukset tietysti myös päättyvät ajallaan, Niinistö sanoo MTV Uutisten haastattelussa.

Onko odotettavissa, että tilanne Ukrainassa pikkuhiljaa laantuu?

– Se on lähinnä toive. En usko, että Ukrainan kriisistä päästään eroon. Vallitsee sama tilanne, mitä nyt on kuusi vuotta nähty. Ei sellaista avainta yhtäkkiä löydy. Toivotaan, että tämä eskalaatiovaihe, jota nyt näyttää rakentuneen, purkautuisi.

Lue myös:

    Uusimmat