Presidentti Niinistö JEF-maiden kokouksessa Lontoossa: ”Meillä on täysi Britannian tuki puolellamme”

Britannian johtamaan JEF-puolustusyhteistyöhön osallistuvat maat jatkavat tänään tapaamistaan Lontoossa. Suomea kokouksessa edustaa presidentti Sauli Niinistö, joka on tänään käynyt kahdenkeskisiä keskusteluja myös Britannian pääministerin Boris Johnsonin kanssa.

JEF-puolustuyhteisön kokoontumisen aiheena on Euroopan turvallisuustilanne. JEF-yhteistyöhön kuuluu pohjoiseurooppalaisia maita.

Niinistö kertoi iltapäivän tiedotustilaisuudessa, että JEF-kokouksessa vallitsi hyvä henki ja mukana olijat olivat samalla asialla.

– Itse kokouksessa sovimme avun koordinoinnista keskenämme. Puhuimme edelleen yhteistyön kehittämisestä ja esiin tulivat myös puolustusharjoitusket, Niinistö kertoo.

Myös talouspakotteet nousivat keskusteluun.

– Jos ja kun tämä päällä oleva kriisi ratkaistaan, sekin kuva on aika hämärä... Emme me entiseen palaa, kovin paljon on muuttunut, Niinistö sanoo.

Niinistön mukaan on vaikea nähdä sellaista tilanneta, että pakotteiden jälkeiseen "normaaliin" elämään olisi enää paluuta.

Yhteistyö Britannian kanssa kehittyy

Niinistö tapasi iltapävästä myös pääministeri Boris Johnsonia. Niinistö kuvaili kahdenkeskeistä keskustelua miellyttäväksi.

– Meillä on täysi Iso-Britannian tuki puolellamme myöskin silloin, kun teemme ratkaisuja, teemme ne sitten mihin suuntaan tahansa, Niinistö toteaa.

Niinistön mukaan Iso-Britannia on avoin ajatukselle Suomen Nato-jäsenyydestä

– Heidän puolestaan se ovi on avoinna, Niinistö vastasi median kysymykseen Iso-Britannian ja Suomen yhteistyöstä.

Niinistö ja Johnson kävivät pitkän keskustelun Venäjästä ja vallitsevasta kriisistä.

– Erityistä huolta kannamme eskalaatiosta. Olen kuvannutkin sitä vaikeaa dilemmaa, jossa tällä hetkellä erityisesti Nato-maat ovat. Dilemma syntyy tietyn tasapainottomuuden kautta. Vastakkain ovat tarve tappamisen, siviilien kärsimysten lopettamisen ja toisaalta sitten vaara eskalaatiosta...Tätä joudutaan Euroopassa, erityisesti Nato-maissa, keskeisesti miettimään. Niinistö kertoo.

Kiinalla iso rooli

Niinistö toivoo, että Kiinan rooli liittyen Ukrainan sotatilanteeseen saisi enemmän huomiota. Niinistö pahoittelee, että Kiinan roolista liikkuu ristiriitaista tietoa.

– Minä pidän aika selvänä, että eniten presidentti Putiniin saattaisi vaikuttaa tänä päivänä presidentti Xi [Jinping].

Niinistö otti myös kantaa viime aikoina liikkuneisiin huhuihin, että Kiinassa silmäiltäisiin venäläisiä yhtiöitä sijoitusmielessä.

– Ehkä ne ovatkin vain huhuja...Vähän on viitteitä myöskin siitä suunnasta, että kiinalaiset investointiyksiköt saattaisivat myöskin olla kiinnostuneita niistä länsimaisista tuotantolaitoksista, jotka tällä hetkellä ovat vailla johtoa siellä Venäjällä.

Tasavallan presidentti muistuttaa, että Kiina on tähän mennessä pyrkinyt säilyttämään hyvät suhteet Eurooppaan ja Euroopan unioniin.

– Sitä taustaa vasten voisi ajatella, että [olisi] intressi ajatella mitä eurooppalaiset kuluttajat tästä tilanteesta miettivät.

Tässä vaiheessa tasavallan presidentin tiedotustilaisuutta siirryttiin median kysymyksiin.

Niinistöltä tiedusteltiin, mitä Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä keskusteltiin JEF-maiden tapaamisessa.

Niinistön mukaan asia ei noussut varsinaiseen keskusteluun JEF-kokouksessa.

– Niissä keskusteluissa, joita kävin, niin toistui meidän monasti kuulemamme, että Naton ovet ovat avoimena, presidentti kertoo.

Niinistöltä tiedusteltiin, liittyykö yhteistyön syventyminen Iso-Britannian kanssa briteiltä saataviin turvatakuisiin.

– Nyt täytyy muistaa, että jos puhutaan sitovista turvatakuista, niin kyllä ne täälläkin varmasti ovat parlamentin takana ja maa sitoutuu toisen asiaan kuin omaansa. Näin ollen turvatakuukeskustelun tie viralliselle turvatakuutasolle on aika pitkä matka tietysti. Mutta turvaa kyllä tarjotaan. Viittaan tällä siihen, että puhe on ollut esillä enemmän ministerien keskuudessa ja varmasti sitä keskustelua jatketaan vielä, Niinistö kertoo.

Niinistöltä tiedusteltiin myös, mitä JEF-yhteisön konkreettinen apu Ukrainan kriisin kohdalla tarkoittaa.

– Yhteistyötä kehitetään nyt yhteisesti...Ihan selvää on, että tämä kehittyvä JEF-yhteistyö, jossa harjoitustoiminnan kautta lisätään yhdessä toimimisen kykyjä, että sillä on myöskin meidän turvallisuutemme kannalta merkitystä.

Niinistö kertoi puhuneensa pitkään myös Iso-Britannian asevoimien komentajan kanssa.

– Varmasti kysymys on ainakin ensivaiheessa, että miten puolustusvoimat keskustelevat ja mitä mahdollisesti täydentävää siinä voidaan toinen toisilta saada. Eikä täydentävää ole pelkästään oppeja. 

Niinistä kommentoi myös, miten hän näkee Suomen ja Venäjän tämän hetkiset välit.

– Siitä puhuttiin myös JEFissä ja olen sitä itsekin pohtinut, että todellakaan paluuta menneeseen ei ole. Tämä sota, sen taloudelliset seuraamukset ja ennen kaikkea sen aiheuttama syvä epäluottamus, ne heijastuvat pitkälle tulevaisuuteen, Niinistö summaa.

Boris Johnson kommentoi aiemmin Niinistön puheita kokouksessa "viisaiksi sanoiksi". Niinistön mukaan Johnson viittaisi avun koordinoinnista käytyyn keskusteluun.

– Halusin vain tuoda esiin, että tällaisia apuelementtejä on nyt jo useampia, joissa Suomikin on mukana...Näistä kysymyksistä keskusteltiin, että miten JEFin puitteissa avustus hoidettaisiin...Ehkä minä sitten jonkun verran puhuin tästä Kiina-asiastakin, Niinistö taustoittaa.

Juttua muokattu 15.3.2022 kello 21.55: Korjattu kirjoitusvirheitä

Lue myös:

    Uusimmat