Tarkista, oletko rikas tietämättäsi!

Makaako kaappisi pohjalla tarpeettomana lasitaidetta tai muuta designia? Antiikkiasiantuntija Wenzel Hagelstam muistuttaa, että kyseessä voi olla parhaimmillaan arvokas keräilykappale.

Pitkään antiikkialalla toiminut Wenzel Hagelstam on pannut merkille, että ihmiset ovat nykyään yhä enemmän tietoisia erilaisten taide- ja keräilyesineiden arvosta. Tästä huolimatta suomalaisissa kodeissa pölyttyy koko joukko arvoesineitä, joista saattaisi saada hyvän hinnan.

Hagelstam kertoo Studio55.fille, keiden suunnittelijoiden tuotanto on juuri nyt erityisen kysyttyä markkinoilla.

Aimo Okkolin

Aimo Okkolinin töitä ei ole viety maailmalle, mutta suomalaiset markkinat ovat viime aikoina löytäneet hänet. Okkolin on hyvin pätevä lasihioja, joka on saanut aikaan buumin Suomessa.

Timo Sarpaneva

Timo Sarpanevan design on 1950-luvun henkistä, ja juuri hänen tuon ajan tuotantonsa on hyvin kysyttyä.

Epäkäytännölliset kappaleet, jotka eivät pysyneet pystyssä, eivät käyneet kaupaksi 1950-luvulla. Nyt ne maksavat paljon. Vastaavasti käyttökelpoisesta tuotannosta, joka meni kaupaksi, saa nyt vähemmän hintaa.

Tapio Wirkkala

Tapio Wirkkalan tuotanto on laaja. Kirjava skaala ulottuu aina viinapulloista lusikoihin. Wirkkala oli lähellä luontoa ja haki siitä inspiraatiota. Hänen puuesineensä ovat kaikista kalleimpia, mutta ne kuuluvat Wirkkala-säätiölle.

Gunnel Nyman

Vuonna 1948 menehtynyt Gunnel Nyman oli henkilö, joka aloitti uuden lasisuunnittelun. Hän on nainen, jota saa kiittää 1950-luvun muotoilusta. Nyman oli esteetikko, joka haki töillään kauneutta.

Nanny Still

Nanny Still teki värikästä, voimakkaasti 1960-luvun henkistä lasia. Tuolloin sisustuksessa käytettiin voimakkaita värejä: violettia, keltaista ja punaista.

Alvar Aalto

Alvar Aalto on klassikko. Vanhat Aallot ovat erittäin suosittuja, mutta myös nuoremmat käyvät kaupaksi. Uudet ovat sen verran kalliita, että ihmiset ostavat mielellään vähän käytettyä tuotantoa. Alkuperäisen, 1930-luvun Aalto-tuotteen hinta voi lähteä 5000 eurosta ylöspäin.

Kaj Frank

Kaj Frank oli viimeisen päälle esteetikko ja erittäin suosittu taiteilija, jonka määrätyt harvinaisuudet ovat yhä arvossaan.

Paavo Tynell

Paavo Tynellin 1930−1940-luvuilla suunnittelemista valaisimista on viime aikoina maksettu hyvin, varsinkin jos ne ovat vanhoja. Tynellin valaisimille ominaista on messinkinen, yksinkertainen pehmeä kupu, jossa on yleensä reikiä.

Juttu on uusinta marraskuulta 2010.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat