Jotain vanhaa, jotain uutta. Korusuunnittelijan avulla morsian voi kantaa hääpukuaan jopa vuosikymmeniä.
Tavallisesti hääpukua käytetään vain kerran, jonka jälkeen se joko myydään tai säilötään varastoon.
Korusuunnittelija Gabe Brattonilla on ongelmaan ratkaisu. Hän nimittäin suunnittelee ja valmistaa koruja vanhoista hääpuvuista, jotka muuten jäisivät vain kaappeihin pölyttymään. Hänen luomiensa korujen avulla hääpuvut jäävät kantajiensa elämään aivan ainutlaatuisella tavalla.
Asiakkaan toiveet otetaan hyvin huomioon
Miltä tuntuisi antaa oma kallis hääpuku leikeltäväksi? Brattonin mukaan monet asiakkaat pelkäävätkin hääpukujensa niin sanotusti turmelemista, mutta hän kertoo keskustelevansa jokaisen asiakkaan kanssa erikseen siitä, miten juuri kyseinen hääpuku pääsisi oikeuksiinsa.
– Jos asiakas tulee ohuen pitsin kanssa, ehdotan yleensä korvakoruja tai pientä kaulakorua. Raskaammat kankaat ovat puolestaan ihanteellisia jonkun kestävämmän, esimerkiksi rannekorun valmistukseen, Bratton kertoo.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.