Tarjolla menolippu Müncheniin – keihäsmiesten kolmannesta EM-paikasta luvassa tiukka vääntö

Miesten keihäänheitto on suunniteltu perinteiseen tapaan Kalevan kisojen loppuhuipennukseksi myös Joensuussa. Miesten keihäsfinaali alkaa kello 17.20 ja kisojen viimeinen juoksulaji tuntia myöhemmin.

Keihäskilpailussa on tällä kertaa mukavasti värinää, kun Eugenen MM-kisojen finalistit Lassi Etelätalo ja Oliver Helander lähtevät suosikkeina voittokamppailuun. Yleisön suosikki on luonnollisesti Joensuun Katajaa edustava Etelätalo, jolla on mestaruudet vuosilta 2019 ja 2020. Helanderin mestaruudet ovat kesältä 2018 ja 2021.

–  Hieno heittää kotiyleisön edessä, Etelätalo vakuutti selvitettyään karsinnan suunnitelmiensa mukaan yhdellä yrityksellä.

–  Tulee varmaan hyvä kannustus. Kyllä se sytyttää.

Etelätalo on heittänyt kentällä monet harjoitukset, mutta keskuskentän nykyiseltä mondo-pinnoitteelta hän heitti karsinnassa ensi kertaa. Etelätalo on heittänyt myös ennätyksensä 84,98 Joensuun kentällä kesällä 2014.

Nyt Etelätalo toivoo, että olot muuttuisivat suotuisiksi. Alkupäivät on kilpailtu tuulessa, joka latistaisi keihäskilpailun tulostason.

–  Täytyy toivoa, että tuuli tyyntyy tai tulisi oikeasta suunnasta, että saadaan tasokas kilpailu, Etelätalo mietiskeli karsinnan jälkeen.

–  Toivon kilpailusta hyvää tulosta, koska sen jälkeen en todennäköisesti heitä edes harjoituksissa ennen EM-kisoja. Toivottavasti heittoihin löytyy tekninen varmuus eikä mene ihan plörinäksi.

EM-katsastus kolmannesta paikasta

Etelätalo voitti Helanderin MM-finaalissa, mutta Helander heitti kesäkuussa Paavo Nurmen kisoissa ennätyksekseen 89,83 ja ylitti 85 metriä myös Tukholman Timanttiliigassa.

Etelätalo ja Helander on valittu edustajiksi myös Münchenin EM-kisoihin. MM-kolmikon kolmas jäsen Toni Keränen karsiutui Eugenessa loppukilpailusta ja joutuu kamppailemaan EM-paikasta Toni Kuuselan ja Topias Laineen kanssa.

Kolmikosta Keränen, Kuusela, Laine parhaiten Kalevan kisoissa sijoittuva valitaan EM-kisoihin, jos loppukilpailun tulos ylittää 82 metriä.

Jos koko kolmikko jää alle 82 metrin, valinta tehdään koko kauden perusteella mutta SM-loppukilpailua painottaen.

–  Meistä kolmesta kovin lähtee kisoihin, Kuusela tiivisti tilanteen karsinnan jälkeen.

Luvassa kunnon tappelu

Keränen vakuutti nauttivansa kiperästä tilanteesta.

–  Terveys on kunnossa. Karsinta meni kuten piti, ja nyt meillä on tosi hieno kilpailuasetelma, Keränen myhäili.

–  Saadaan kunnon tappelu finaaliin.

Vastatuulen uhka ei häirinnyt Kerästä millään lailla.

–  Paras saadaan selville, missä kelissä tahansa, Keränen huomautti.

Keränen avasi arvokisauransa Eugenessa. Kuusela osallistui Tokion 2021 olympialaisiin, mutta nuorten arvokisoissa mitaleihin tottunut Laine ei ole vielä kilpaillut aikuisten arvokisoissa.

Lue myös:

    Uusimmat