Tapparan päävalmentaja Rikard Grönborg kommentoi MTV Urheilulle joukkueen poikkeuksellisen huonoa virettä.
Kolmella edelliskaudella Suomen mestaruutta juhlineen Tapparan kausi on ollut odotuksiin nähden heikko. Vielä 27. joulukuuta Tappara oli sarjakärjessä, kun se kaatoi JYPin 3–2. Seuraavan päivän 0–5-murskatappio Ässille kuitenkin käynnisti tappiokierteen, joka ei ole helpottanut vielä tähänkään päivään mennessä.
Tuon Ässät-tappion jälkeen Tappara on voittanut vain kaksi ottelua. Sarjataulukon piikkipaikka on vaihtunut sijaan kahdeksan ja joukkueen esityksiä on kritisoitu laajalti.
Lue myös: Tämä paljastaa Pelicansin sysimustan tilanteen – edessä tiukka päätös: "Olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin"
Tammikuun puolessa välissä Lukolle kärsityiden tappioiden jälkeen joukkue istui alas arvioimaan tilannettaan. Päävalmentaja Rikard Grönborg listasi joukkueelleen suurimmat kehityskohteet.
– Valmentajalla on oltava konkreettinen suunnitelma. Yhtenä pointtina oli, että meidän on otettava vähemmän jäähyjä ja oltava parempia alivoimalla. Toisena pointtina oli, että meidän on saatava enemmän laukauksia maalille ja luotua enemmän maalipaikkoja. Seuraavat pelit olivat näiden osalta tyydyttäviä, vaikka se ei näkynytkään tuloksissa, Grönborg kertoo MTV Urheilulle.
On luonnollista, että pitkä tappiokierre ja lukuisat vastoinkäymiset kolhivat itseluottamusta, mikä puolestaan näkyy väistämättä ja tahtomatta kaukalossa.
– Tulokset ovat tuollaisia, vaikka olemme paiskineet töitä. Se on aina vaikeaa, koska silloin alkaa puristaa mailaa vähän liian kovaa ja ylipelata tilanteita. Noita tunteita me valmentajat yritämme saada pois keskittymällä yksityiskohtiin, joita meidän pitää kehittää, Grönborg sanoo.
Kokenut Grönborg valmentaa Tapparassa nyt toista kauttaan. Hän tiedostaa toimivansa vaativassa toimintaympäristössä, jossa vain menestyminen ja voittaminen on vaihtoehtona.
Lue myös: Onko Tapparan kriisi jo ohi? Tämä havainto kertoo muuta: "Ei yhteispelistä tietoakaan"
56-vuotias ruotsalaisluotsi ei kuitenkaan ole suostunut ottamaan paineita niskaansa, vaikka tulokset ovatkin olleet viime viikkoina surkeita. Grönborg painottaa keskittyvänsä päivittäisessä tekemisessä vain siihen, jotta Tappara olisi jokaisessa ottelussa valmis pelaamaan voitosta.
– On etuoikeus saada olla tässä mukana. Teen joka päivä aivan kaikkeni valmistaakseni pelaajia. Siten voimme olla ylpeitä edustaessamme tätä joukkuetta.
Vaikean jakson keskellä on kuitenkin pohdittava, onko Grönborgilla homma vielä hanskassa.
– Onko valmentajilla koskaan peli täysin hanskassa? Uskon kovasti siihen, että pelaajien pitää pelata, ja heidän on annettava tehdä niin. Jos yrittää kontrolloida jokaista tilannetta, sinä et pysy tässä ammatissa pitkään. Suurin tavoitteeni on antaa pelaajien pelata rennosti. Tällaisten jaksojen aikana he eivät ole pelanneet rennosti. Minun työni on helpottaa sitä, Grönborg sanoo.
Tappara ja Grönborg ovat pyörineet karmean pelivireen lisäksi otsikoissa myös muiltakin osin. Grönborg on tällä kaudella antanut tuomareille paikoin kovaakin kritiikkiä niin otteluiden aikana kuin niiden jälkeenkin.
Lue myös: Pekka Jormakka, 34, avoimena – ura oli loppua kesken loistonosteen: "Haasteita normaalissa elämässäkin"
Siihen, viestiikö tuomareista purnaaminen turhautumisesta, Grönborg ei vastaa, mutta asettautuu kuitenkin puolustamaan kritisoitua käytöstään.
– En ole ainoa valmentaja SM-liigassa, joka tekee niin. Minun on puolustettava joukkuetta. Kerron aina pelaajille, että heidän täytyy pitää suunsa kiinni, joten jonkun täytyy pitää heidän puoliaan. Meidän on puolustettava sitä, minkä uskomme olevan oikein. Niin monet muutkin SM-liigavalmentajatkin tekevät. En ole ainoa. Erona on vain se, että puhun eri kieltä, Grönborg puolustaa toimintaansa.
Tapparan kausi jatkuu 15. helmikuuta, kun se matkustaa niin ikään kehnossa vireessä olevan Kiekko-Espoon vieraaksi.