Tapahtui vuonna 1957: Pääsikö 201 000 kilometrin tuntivauhdilla paahtanut kaivonkansi matkalle kohti ulkoavaruutta?

4:45
Salattu video historian suurimman ydinpommin räjähdyksestä julkaistiin vihdoin – Neuvostoliitto räjäytti "Pommien kuninkaan" lähes 60 vuotta sitten

Neuvostoliiton avaruuteen lokakuussa vuonna 1957 lähettämä Sputnik 1 -satelliitti oli ensimmäinen ihmisen lähettämä tekokuu Maan kiertoradalle. 

Sputnik 1 ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kappale, jonka ihminen oli lähettänyt avaruuteen. Nasa kertoo, että vuonna 1949 yläilmoihin ammuttu saksalainen V-2-raketti ylsi peräti 393 kilometrin korkeuteen.

Ehkäpä mielenkiintoisin ihmisen tekemä esine saattoi päätyä avaruuteen kesällä vuonna 1957.  Kyseessä oli rautainen kaivon kansi. Aiheesta kirjoittaa ZME Science -sivusto.

Kansi liittyy Yhdysvaltojen suorittamiin maanalaisIIn Pascal-ydinkokeisiin. Ydinpommi asetettiin onttoon syvään kuiluun. Kuilun päälle hitsattiin 10 senttiä paksu, 900 kilogrammaa painava rautakansi.

Räjähdys posautti kannen yläilmoihin suunnattomalla voimalla ja ennätysnopealla vauhdilla. Aiheesta on kirjoittanut aiemmin mm Business Insider.

Elokuussa vuonna 1957 toteutetussa kokeilussa tilannetta kuvattiin huippunopealla kameralla, joka taltioi yhden kuvan joka millisekunti. Räjähdyksen voimasta irtaantunut kansi näkyi vain osittain yhdessä kuvassa ja sen jälkeen se oli kadonnut jäljettömiin.   

Laskelmien mukaan metallikansi ampaisi taivaalle yli 201 000 kilometrin tuntinopeudella. Kyseessä olisi täten nopeimmin koskaan ihmisen liikkeelle sysäämä kappale. Laskelmien mukaan kansi kulki niin kovalla vauhdilla, että se ei olisi ehtinyt palaa ilmakehässä ennen päätymistään avaruuteen.

Mikäli näin todellakin kävi, niin kaivonkansi olisi ollut ensimmäinen ihmisen kohti ulkoavaruutta lähettämä esine. Sputnikista poiketen kansi ei olisi jäänyt maapallon kiertoradalle, vaan se olisi porhaltanut suoraan kohti ääretöntä avaruutta.

Kaivonkannen kohtalosta ei ole kuitenkaan tarkkaa faktaa ja moni uskookin, että se ei koskaan päässyt avaruuteen asti. Varmaa on kuitenkin, että kansi katosi jäljettömiin räjähdyksen jälkeen.

Korjaus juttuun 23.1.2021 Klo 22.04: Kaivonkansi ei olisi ollut ensimmäinen ihmisen lähettämä esine avaruuteen, sillä V-2 -raketti ylsi 393 kilometrin korkeuteen jo vuonna 1949.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja