Tänään on teekkarien vuoden paras päivä, vaikka heidän vappunsa alkoi jo maaliskuussa – mikä jäynä seuraa vuoden takaista parkkisakkotempausta?

Teekkarivitseillä vappu käyntiin 7:47
Huomenta Suomessa pidettiin teekkareiden vitsikisa.

Vappua on teekkareiden piireissä odotettu pitkään ja hartaasti. Huomenta Suomessa vierailevien teekkareiden Pauli Putkirannan, Tuomas Poutasen ja Hanna Hämäläisen mukaan tänään eletään vuoden parhaimpia päiviä.

Huhujen mukaan teekkareiden vappuriehat saattavat kestää jopa kuukauden. Hämäläisen mukaan ainakin vappuhenkisyys alkaa teekkareiden piireissä jo hyvissä ajoin maaliskuussa. Varsinainen juhliminen alkaa kuitenkin nyt.

Perinteet elävät teekkareiden piireissä

Teekkareilla on useita perinteitä, jotka ovat eläneet jo vuosien ajan. Perinteisiin kuuluvat muun muassa jäynät, vappulehdet, teekkarilakit ja tietyt vapputapahtumat.

– Viime vuonna Otaniemen jäynäkilpailun voitti jäynä, jossa käytiin viemässä tekaistuja parkkisakkoja autojen konepelteihin. Näissä oli väännetty kaikki oikeat parkkisakkokohdat joiksikin vitseiksi. Siitä oli saatu hauskoja reaktioita ja hämmennystä ja lopulta myös naurua, kertoo Hämäläinen.

Teekkarit pyrkivät jatkuvasti myös keksimään jotain uutta. Tänä vuonna esimerkiksi vappujuna on kiertänyt ympäri Otaniemeä kuljettamassa ihmisiä teekkarikylän ja metroaseman välillä.

Huomenta Suomen vitsikisa

Huumori kuuluu vahvasti teekkareiden piireihin. Huomenta Suomessa järjestettiin tämän kunniaksi lyhyt vitsikisa.

– Yleensä viimeistään siinä kohtaan, kun toinen lopettaa puhumisen, on syytä hymähtää tai nauraa. Jos oli tosi huono vitsi niin sitten voi kääntyä pois ja jatkaa keskustelua, ohjeisti Putkiranta ennen Huomenta Suomen vitsikilpailua.

Tämän jälkeen kilpailu alkoi.

– Ulkopuolelle jätetty virvoke jäi outsiideriksi, aloitti Putkiranta vitsikisan lyhyesti ja ytimekkäästi.

– Ilmastotekoja. Marja, 62, Eirasta kertoo yhdeksän esimerkkiä arkisista teoista ilmaston hyväksi. Kerrotaan näistä kolme. Yksi, taitan julkisilla kulkuvälineillä kaikki lyhyetkin matkat. Kaksi, ostan kaupasta joka kerta kestokassin muovipussin sijaan. Kolme, suosin lähiruokaa. Ostan avokadot ja kiivit aina alakerran marketista, luki Hämäläinen uudesta Äpy-lehdestä.

Vitsikisan voittajaksi kruunattiin kuitenkin Poutasen vitsi.

– Rakkaustarinaa länsimetron työmaalta, love at first sight. 

Lue myös:

    Uusimmat