Mainos

Tänään on hyvä päivä tarkistaa, toimiiko kodin palovaroitin – Palokunta saa hälytyksiä koteihin, joista vain noin puolessa on toimiva palovaroitin

Kodeissa on paljon palovaroittimia, joista ei ole mitään hyötyä. Joko niissä ei ole toimivaa paristoa tai ne ovat liian vanhoja, kertoo Suomen pelastusalan keskusjärjestö (SPEK).

Tilastotietojen mukaan vain noin puolessa niistä kodeista, joihin on hälytetty palokunta, on ollut toimiva palovaroitin.

– Palovaroittimen toiminnasta kannattaa huolehtia testaamalla varoittimen toiminta testinapista ja vaihtamalla paristo säännöllisesti, muistuttaa Kari Telaranta SPEKistä tiedotteessa.

Tänään vietetään pohjoismaista palovaroitinpäivää. Silloin on hyvä hetki vaihtaa paristot tai uusia ikääntyneet palovaroittimet, vinkkaa SPEK.

Varoittimet kannattaa uusia 5–10 vuoden välein

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston Tukesin tutkimus kertoo, että palovaroittimet eivät toimi ikuisesti. Palovaroitin likaantuu ja saattaa ruostua sisältä, jolloin sen savuherkkyys muuttuu ja äänenvoimakkuus heikkenee.

SPEKin mukaan varoittimen toimimattomuutta ei välttämättä havaitse mistään. On yleistä olettaa, että kun valo välkkyy ja testiääni toimii, niin palovaroitin toimii. Tämä ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkaansa. Siksi varoittimet, myös sähköverkkoon kytketyt, tulee uusia kerran 5–10 vuodessa.

– Ikääntyminen saattaa herkistää palovaroitinta antamaan vääriä hälytyksiä, ja riski palovaroittimen käytöstä poistamiseen kasvaa. Herkkyyden väheneminen puolestaan voi hidastaa merkittävästi palon havaitsemista, kertoo ylitarkastaja Karoliina Meurman Tukesista.

SPEK suosittelee sijoittamaan palovaroittimen jokaiseen makuuhuoneeseen ja eteiseen.

Asunto-osakeyhtiössä palovaroittimien riittävästä määrästä ja toiminnasta vastaa yleensä huoneiston asukas.

– Jos taloyhtiössäsi on sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet, kannattaa vaatia taloyhtiötä ohjeistamaan, miten palovaroittimen toimintakunto varmistetaan, kertoo Telaranta SPEKistä.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja