Tämä tyypillinen virhe tekee asunnostasi pätsin – asiantuntijoiden vinkeillä viilennät kotisi tehokkaasti

Vinkit itsensä ja asunnon viilentämiseen 9:26

Hellevaroitus on edelleen voimassa Suomessa eikä ainakaan seuraavien viikkojen aikana ole ilmoihin näkyvissä helpotusta. Huomenta Suomessa keskusteltiin keskiviikkona siitä, mitkä keinot auttavat todella asunnon viilentämisessä.

Kotona ilma seisoo ja lämpötila on hellelukemissa. Onko ikkunoiden avaamisesta todella hyötyä vai nostaako se asunnon lämpötilaa entisestään?

Aalto yliopiston LVI-tekniikan professori Risto Kosonen sanoo, että ikkunoiden avaamisesta on totta kai silloin hyötyä, kun ulkona ilma on sisälämpötilaa viileämpää eli pääasiassa yöaikaan.

– Nyt jo mukavasti [ulkoilma] alkaa viilentää tuossa yhdeksän aikaan, silloin voi avata luukut, muistuttaa MTV:n meteorologi Pekka Pouta.

Voiko tuulettimella tehostaa läpivetoa?

Varsinkin jos kodin ikkunat ovat kaikki samalla sivulla voi olla mahdottoman tuntuista saada kotiin läpivetoa. Kerroimme viime viikolla esimerkiksi tästä tuuletinkikasta, mutta auttaako tuulettimen asettaminen ikkunalle todella?

– Tuulettimien teho on aika pieni, mutta teoriassa kyllä, en ole koskaan mitannut tai tutkinut [asiaa]. Pieni vaikutus sillä todennäköisesti on. Tuulettimet on tehty siihen tarkoitukseen, että ne viilentävät ihoa paikallisesti ilman liikkeellä, sanoo Kosonen.

– Ideaalitilanteessa sen [tuulettimen] pitäisi puhaltaa ikkunan yläosasta, jolloin se tehostaisi lämpimän ilman poismenoa, ja alhaalta pääsisi valumaan kylmää ilmaa.

Estä yleisin lämmön lähde

Jossain tilanteissa voisi Kososen mukana ajatella myös ilman kostuttamista, sillä vesipisarat sitovat lämpöä. Tosin ongelmana on se, että ilma on jo nyt niin kosteaa, ettei keino välttämättä tuo apua.

– Tämä on tällainen lyhytaikainen, hetkellinen asia.

Kosonen kehottaa kuitenkin ensimmäisenä ehkäisemään asunnon lämpötilan nousua estämällä yleisimmän lämmön pääsyreitin huoneistoon. Se on auringonvalon aiheuttama lämpö.

– Ikkunoista pitäisi laittaa päiväaikaan sälekaihtimet kiinni, tai jos on mahdollista, niin käyttää ulkopuolista auringonsuojausta, se on paljon tehokkaampi, hän sanoo.

Ulkopuolisilla suojauskeinoilla, kuten markiiseilla tai lipoilla, on asiantuntijan mukaan suuri merkitys. Etelän maissa niitä ei turhaan siis löydy lähes jokaisen talon ikkunasta.

Jos mikään yllä olevista keinoista ei tuo apua, mitä asiantuntija suosittelee tekemään? Katso vastaus yllä olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat