Tämä tiedetään Pietarissa leviävästä koronaviruksen delta-variantista: Kiertää rokotteita muita tehokkaammin

1:54
Pietarissa käyneiden EM-kisaturistien koronatartuntojen määrä kasvaa nopeasti.

Rokotukset ovat laskeneet koronaviruksen tapausmääriä Euroopassa ja päivittäinen elämä helpottuu. Asiantuntijat varoittavat kuitenkin nopeasti leviävästä koronaviruksen delta-variantista, joka uhkaa aiheuttaa uusien tautitapausten aallon maailmalla. Delta-variantti on jo yleisin koronaviruksen muunnos Suomessa. Mitä siitä tiedetään tällä hetkellä?

Delta-varianttia on havaittu ainakin 92 maassa ja esimerkiksi The Guardianin mukaan sen arvioidaan kiertävän muita variantteja tehokkaammin rokotteita. Edes kaksi rokoteannosta ei takaa suojaa delta-variantilta. WHO:n mukaan kaksi rokotetta saaneiden ihmisten kannattaa jatkaa maskien käyttöä, etäisyyksien pitämistä ja muita turvatoimia delta-variantin takia.

Delta-variantti näyttää liittyvän myös korkeampaan sairaalahoidon tarpeeseen. 

Tutkijat eivät ole varmoja, miksi delta-variantti on niin tehokkaasti tarttuva. Virologi Stephen Griffin kommentoi Guardianille, että on tärkeää pitää tartuntamäärät alhaisena rokotuskattavuuden kasvua odottaessa.

Delta-variantti havaittiin ensimmäistä kertaa Intiassa. Sittemmin se on levinnyt muun muassa Eurooppaan, jossa se on uusien tautitapausten yleisin virusmuunnos. Delta-varianttia esiintyy Intian jälkeen eniten Britanniassa, ja myös Saksassa on huolestuttu muunnoksen leviämisestä. Venäjällä puolestaan on todettu yli 20 000 tartuntatapausta viime torstain jälkeen, mikä on korkein luku sitten tammikuun. Suuren tautitapausmäärän katsotaan olevan seurausta delta-variantista.

Reutersin mukaan Venäjän tilanne on erityisen huono alhaisen rokotekattavuuden takia. Maan pääministerin Mikhail Mishustin mukaan 144 miljoonasta asukkaasta 21 miljoonaa on saanut rokotteen. Delta-varianttiin liittyvät kuolemantapaukset ylsivät uuteen ennätykseen Moskovassa viime perjantaina ja Pietarissa viime lauantaina.

Pietarissa on pelattu kuusi EM-jalkapallo-ottelua ja sen on määrä järjestää neljännesfinaali ensi perjantaina. Kaupungissa on kiristetty rajoitustoimenpiteitä virusvariantin leviämisen ehkäisemiseksi.

Delta-variantin vaikutus näkyy myös Euroopan ulkopuolella. Esimerkiksi Australian suurimmassa kaupungissa Sydneyssä on aloitettu vastikään koko kaupungin kattava sulku.

Israelissa, jossa noin 55 prosenttia väestöstä on täysin rokotettu, tautitapausmäärät ovat jälleen kasvussa. Israelissa onkin jälleen käytössä maskipakko julkisissa sisätiloissa, jotta delta-variantin leviämistä saataisi hillittyä.

Delta plus huolettaa

Tutkijoiden mukaan delta-variantin nopea leviäminen maailmalla tarkoittaa sitä, että kilpajuoksu rokotteiden ja viruksen välillä saattaa kääntyä viruksen hyväksi, elleivät maat ole asian kanssa varuillaan, Guardian kertoo. 

Delta-variantistakin voi mahdollisesti kehkeytyä uusia variantteja. Tässä ei sinällään ole mitään ihmeellistä, sillä viruksille on tyypillistä, että ne muuntuvat koko ajan. Suurin osa koronaviruksen tunnetuista muunnoksista ei olekaan aiheuttanut sen ihmeellisempiä toimenpiteitä.

Virologeja kuitenkin huolestuttaa tällä hetkellä delta-variantin uusi versio delta plus. Viime viikolla sitä löydettiin ainakin 22:n tapauksen verran Intiasta. Delta plus saattaa olla delta-varianttiakin tarttuvampi. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja