Tämä kaikki "Kankaanpään ryhmästä" ja Suomen ensimmäisestä äärioikeistoon liittyvästä terrorismitutkinnasta tiedetään

3:46
Mitä on akselerationistinen äärioikeistolaisuus? Näin Suojelupoliisin kuvailee epäiltyjen radikaalia ideologiaa: "Pyrkivät kiihdyttämään yhteiskunnan romahtamista"

MTV Uutisten tietojen mukaan Kankaanpään seudulla terrorismirikoksen valmistelusta epäillyllä viisikolla on erittäin kova äärioikeistotausta. Tämä kaikki tapauksesta tiedetään toistaiseksi.

Viittä, perinteisin kantasuomalaisin nimin varustettua miestä epäillään erilaisista terroristisista rikoksista. Poliisi järjesti perjantai-iltana tiedotustilaisuuden ja vahvisti, että Satakunnan käräjäoikeus vangitsi perjantaina viisi 1990-luvulla syntynyttä miestä epäiltynä terrorismirikoksista Suomen historian ensimmäisessä äärioikeistoon liittyvässä terrorismitutkinnassa.

Poliisin mukaan vangitut miehet ovat muodostaneet radikaaliin äärioikeistolaiseen ideologiaan perustuvan ryhmittymän, jonka epäillään suunnitelleen terroristista tekoa. Ryhmän mahdollista kohdetta poliisi ei kommentoinut.

Poliisin mukaan niin kutsuttu Kankaanpään ryhmä edustaa hyvin äärimmäistä akselerationistista äärioikeistolaisuuden suuntausta, missä nyky-yhteiskunta nähdään vihollisena ja sen väkivaltaista romahduttamista pyritään nopeuttamaan muun muassa terrori-iskuilla.

Poliisin mukaan ryhmällä ei ole yhteyttä mihinkään järjestäytyneeseen julkiseen äärioikeistolaiseen toimintaan.

Pääasiallisia tutkittavia rikosnimikkeitä ovat tässä vaiheessa terroristisessa tarkoituksessa tehdyt törkeä ampuma-aserikos, tahallinen räjähderikos, rikoksen valmistelu sekä törkeä varkaus.

Poliisi oli ottanut epäillyt kiinni tiistaina. 

Epäillyillä rikostaustaa

Viidestä rikosepäillystä valtaosa on asunut Kankaanpään seudulla ja suurimmalle osalle löytyy myös nykyinen osoite Satakunnan alueelle. Yhden miehen osoitetta ei MTV Uutiset ole pystynyt varmistamaan.

Miehillä on rikostaustaa Satakunnan alueella. Kolmella heistä on käräjätuomiot vähäisistä omaisuus- ja väkivaltarikoksista. Näistä tuomioista tuorein on tältä vuodelta. Miehistä kaksi tuomittiin kumpikin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen vuonna 2019 tapahtuneesta pahoinpitelystä. Miehistä toinen oli erään ravintolan edustalla tapahtuneen tappelun yhteydessä lyönyt miehen nyrkein maahan, minkä jälkeen kaksikko oli potkinut uhria pään ja vartalon alueelle.

Videolla tutkinnanjohtaja kertoo, miten jo vuonna 2019 aloitettu terrorismitutkinta eteni, ja millaisista rikoksista miehiä epäillään:

3:45

Toisessa asiassa on kyse siitä, että kolmas miehistä oli yrittänyt varastaa videokameran paikallisesta kaupasta vuonna 2015. Mies sai näpistyksestä sakot. Edellisenä vuonna samainen mies oli pahoinpidellyt erään grillin edustalla kanssaan tappellun aloittaneen aloittaneen miehen nyrkkiraudalla. Mies tuomittiin sakkoihin hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä sekä vaarallisen esineen hallussapidosta. Tuomio jäi pysyväksi hovioikeudessa.

Satakunnan kansa kertoo, että miehillä on taustallaan myös rikosepäily tapauksessa, jossa on anastettu suuri määrä räjähteitä ja ampuma-aseita.

Poliisin mukaan miehiin kohdistuneet tutkintatoimet alkoivat jo joulukuussa 2019. Silloin heitä epäiltiin törkeästä ampuma-aserikoksesta, ja heiltä takavarikoitiin kotietsintöjen yhteydessä huomattava määrä ampuma-aseita, patruunoja ja räjähteitä. Sen jälkeen joukko on poliisin mukaan ollut tarkassa seurannassa.

Koulukavereita ja yhteinen yhdistys

Oppilaitostiedoista käy ilmi, että vuosina 1995–1998 syntyneet miehet ovat myös opiskelleet paikkakunnalla, valtaosan opiskeltua siellä itselleen teknisen alan perustutkinnon. Osa heistä vaikuttaa olleen myös koulukavereita.

Poliisi ei kommentoinut sitä, liittyykö asiaan vielä muita henkilöitä tai sitä, voiko kiinniottoja tulla vielä lisää. Ryhmän "ylin joukko" on poliisin mukaan nyt vangittuna.

Poliisi ei kertonut tarkemmin myöskään kiinniotettujen keskinäisistä suhteista.

– He ovat paikkakuntalaisia, ja osa heistä tuntee toisensa pidemmältä ajalta, Lounais-Suomen poliisin tutkinnanjohtaja Toni Sjöblom sanoi.

MTV Uutisten saamien tietojen mukaan ainakin kolmea epäillyistä yhdistää myös lokakuussa perustettu aatteellinen yhdistys. Patentti- ja rekisterihallitukseen toimitettujen tietojen mukaan kyseessä on yhdistys, jonka "tarkoituksena on kohottaa jäsentensä fyysistä kuntoa ja terveyttä sekä herättää heissä oikeaa urheiluhenkeä ja pysyvää harrastusta potkunyrkkeilyyn ja muuhun vastaaviin kamppailulajeihin sekä luoda harrastukselle sopiva ympäristö."

Yhdistyksen hallitus koostuu kolmesta epäillystä. Puheenjohtajana toimiva epäilty on 25-vuotias. Yhdistyksen rahastonhoitaja on 23-vuotias epäilty. Sihteerinä toimii 26-vuotias epäilty.

Yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistykseen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.

Epäiltyjä yhdistävästä yhdistyksestä uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Juttua päivitetty kello 15.11: Täydennetty miesten rikostaustaa Satakunnan alueella.

Juttua päivitetty kello 17.07 epäiltyjen äärioikeistotaustalla ja tiedoilla heitä yhdistävästä yhdistyksestä.

Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 20.33.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja